Granroth eli Junes suku  


 

Sisällys:

Esipuhe

I.Benedictus Granroth – Oulun kappalainen. - † 1715

II. Gustaf Granroth – Pietarsaaren kappalainen vv. 1735-1755.

III. Johannes Granroth – valtiopäivämies * 1739 - † 1790.

IV. Elias Granroth * 1770 - † 1832

V. Lars Johan Granroth * 1804 - † 1867

VI. Anders Gustaf Granroth eli Junes.

Renkipojasta suurtalolliseksi

Juneksen talo ja tila.

VII. Antti Junes, vpi. – Maanviljelijä ja herastuomari.

Haaran sukua.

VII. Johan Petter Granroth, kauppias.

VIII. Antti Junes – kunnallisneuvos, ministeri.

IX. Pentti Antero Junes – maatalousteknikko.

Loppusanat

 


 

Esipuhe:

 Lukiessani hallussani olevasta nahkakantisesta 1853 vuoden painosta olevasta kuvaraamatusta, sen kellastuneilta, kuluneilta lehdiltä I. Mooseksen kirjasta 12:sta luvusta kohdan:  "Ja Herra oli sanonut Abrahamille: Lähde maaltas, ja suvustas ja Isäs huoneesta: sille maalle, jonka minä sinulle osotan. Ja minä teen sinut suureksi kansaksi, ja siunaan sinun, ja teen sinulle suuren nimen, ja sinä olet siunaus." –sen kohdan lukiessani olen pusähtynyt ajattelemaan, että mitä Herra sanoi Abrahamille, sen saattoi sisimmässään Herran käskynä tuntea sekin mies, joka tämän Raamatun sisäkannelle oli kaivertanut omistuksensa: "Denna bok tillhör Bonden Anders Gustaf Granroth äller Junes (Keveranda den 10 Mars 1853)" ja joka Abrahamin tavoin jätti vuosisataisen synnyinseutunsa, sukunsa ja isänsä huoneen, siirtyäkseen Pietarsaaresta yksinäisenä nuorena miehenä Pohjan Tornioon, missä nyt, lähes sata vuotta myöhemmin, hänestä lähtöisin on laaja sukukunta, jonka juuret työntyvät jo kauas muuallekin Suomeen. Tämän sukukannan on hyvä muistaa Kanta-Isäänsä. Tälle sukukannalle, sen pää- ja sivuhaarojen satalukuiselle väestölle tahdon omasta puolestani tutkimusteni nojalla valaista menneisyyttä ja osoittaa samalla, miten laajalti tätäkin sukua on olemassa ja edelleen kasvamassa.

Tämä tehtävä on jo kauan kangastanut mielessäni, mutta en ole aikaisemmin päässyt sitä toteuttamaan. Nytkään en ole siihen tilaisuudessa kuin vähässä määräsä. Toivon kuitenkin, että voin tuonnempana julkaista vielä uuden sukua selvittävän ja eritoten kauemmas menneisyyteen tunkeutuvan vihkosen, johon toivon saavani sukukunnan vanhimmilta ja muilta asioita tuntevilta henkilöiltä myös lisää suusanallista tietoa. Kaikellainen muukin avustus samaa tarkoitusta silmälläpitäen on tervetullutta.

Koska tämäntapaisella sukujulkaisulla on pitempiaikainen kuin vain hetken arvo, tahdon lähettää vihkosen kaikille Anders Gustaf Granrothista polveutuville suvun jäsenille, nuorimmillekin, jotka hekin myöhemmiin voivat siihen tuntea mielenkiintoa, ehkäpä tämän avulla ryhtyä lähemmin omaansakin, isän tai äidin puolelta toisaalle johtavaa sukupuutaan tutkimaan.

Itse Alatorniolla syntyneenä ja Juneksen sukutalossa kasvaneena tunnen juureni olevan vahvasti tässä Äitini suvusa, jonka kantavanhemmille tahdon näilläkin riveillä vaatimattomasti kunniaa tehdä.

 

Helsingissä 24.11.1931                              Tauno Tattari.


Alkuun      


I. Benedictus Granroth – Oulun kappalainen. - † 1715

 

Anders Gustaf Granrothiin johtavan suvun vanhin jäsen tähän astisten tutkimusten mukaan maisteri Benedictus Granroth, joka vuosisadan vaihtessa 1700 on ollut Oulun kappalaisena. Toistaiseksi on hänen sukuperänsä selvittämättä. Samoin puuttuvat myöskin häntä koskevat lähemmät tiedot. Tiedetään kuitenkin , että hän Ison Vihan aikana oli maanpaossa Ruotsissa ja kuolikin Piteåssa 1715.

On mielenkiintoista tietää, millaiset olivat olot Oulussa noina entisinä aikoina, jolloin eräs sukumme kantaisistä, mahdollisesti useampikin, siellä vaikutti. Senpä vuoksi otettakoon tähän Tietosanakirjan historiikista seuraava ote:

 

Oulun historiaa muinaisina aikoina.

Oulunjoen suulla oli jo keskiajalla kauppapaikka. Onpa arveltu, että sinne jo siihen aikaan oli rakennettu jonkunlainen linnoitus. Uuden ajan alussa Oulu oli tärkein Pohjanmaan n.s. "satamista"; siellä kauppamiehet Ruotsin ja Suomen eteläisimmistä kaupungeista kesäisin kävivät kauppaa, varsinkin turkiksilla, sisämaasta saapuvien karjalaisten kanssa, jotka siitä suorittivat veroa haapiolta l. venheeltä.

Olun linnan rakennutti Juhana III:n venäläissodan aikana 1590 Pietari Bagge. V.1605 Pohjanmaan käskynhaltija Iisak Bem sitten Kaarle IX:ltä sai käskyn uudestaan rakentaa linnan ja sen vastapäätä mannermaalle perustaa kaupungin. Etuoikeuskirjansa uusi kaupunki sai 1610 sen porvareilla piti olla oikeus käydä kauppaa koko Ruotsin valtakunnassa ja puutavaroilla ulkomaillakin, sekä säädetystä verosta rakentaa sahamyllyjä ja poltaa tervaa. Myöskin oikeutettiin kaupunki 1620 Heikin päivän aikana talvella pitämään markkinat Kalajoella, "koska Savon talonpojilla siihen aikaan oli tapana tavaroineen sinne tulla". Mutta vuoden 1617 kauppasäännöllä oli sen purjehdusoikeus rajoitettu Pohjanlahteen, Turun ja Tukholman pohjoispuolelle, ja turhat olivat sitten, jotain satunnaista poikkeusta lukuunottamatta, porvarien pyynnöt purjehdusoikeutensa laajennuksesta. Näin ollen kaupungin liike ei päässyt mainittavasti voimistumaan, väkilukukin pysyi Isoon Vihaan asti alhaisena, eikä sekään auttanut, että Oulu ajoittaisin 1600-luvulla oli lääninhallituksen paikkana. Teollisuutta edustivat 1640-luvulla perustettu pikipolttimo sekä muutamat Merikosken putaissa olevat saha- ja jauhomyllyt. Tärkein vanhan Oulun teollisuuslaitoksista oli kuitenkin linnan yhteyteen Plaatansaarelle 1617 perustettu kaira l. poramylly, jossa valmistettiin mm. kiväärejä ja joka laatuaan ainoana Suomessa oli olemassa vuoteen 1638, jolloin se siirrettiin Söderhamiin. Uuden iskun Oululle tuotti tervakomppanian perustaminen 1648, sillä ulkomainen tervakauppa pidätettiin nyt muutamille Tukholman kauppiaille ja Oulun osalle tulevat tervamäärät rajoitettiin osaan entisestä.

Jo alusta alkaen oli kaupunkiin perustettu koulu, jossa jo 1613 oli 70 oppilasta ja joka 1682 tehtiin triviaalikouluksi. V.1642 määrättiin Ouluun elokussa pidettäväksi vapaamarkkinat. Vuosisadan keskivaiheilla oli kaupungissa pormestari Krögerin ja kaupunkilaisten välillä pitkällinen, vuosikymmenen ajat kestävä riita, joka vihdoin 1662 päättyi Krögerin virasta eroittamiseen.

V.1652 Oulu suurimmaksi osaksi paloi: Ison Vihan aikana se oli useamman kerra hävityksen ja ryöstön alaisena. Samanaikaisia onnettomuuksia lisäsi kaksi 1705 sattunutta tulipaloa, joissa kolmattasataa taloa tuhoutui. Uudenkaupungin ja Turun rauhanteot vaikuttivat Oulun kauppaan siten, että Ruotsille jääneen Pohjois-Karjalan kauppa nyt suureksi osaksi suuntautui sinne. Mutta kohta vapaudenajan alusta ilmestyy entistänsä itsetietoisempana se tyytymättömyys, jota ankara  ja kohtuuton kauppapakko oli Pohjanlahden kaupungeissa synnyttänyt. Jo valtiopäivillä 1719 ja 1720, siis sodan vielä kestäessä, Pohjanmaan kaupungit, niiden joukossa Oulu, aloittivat taistelunsa vapaampienkauppaoikeuksien saamiseksi itselleen, mutta kohtaavat kovaa vastarintaa Tukholman etujen edustajilta, ja tätä taistelua jatkuu sitten aina vuoteen 1765 asti, jolloin vihdoin kauppapakko murretaan ja Oulu saa tapulioikeuden. V. 1776 Oulu myöskin tuli nyt perustetun uuden läänin pääkaupungiksi. Nämä seikat vaikuttivat, että kaupunki suuresti kasvoi ja väkiluku lisääntyi: ennen Isoa Vihaa se korkeimmillaan ollessaan tuskin lienee noussut yli 1000 hengen, mutta 1800 oli asukasluku 3,483 ja nykyään n.23,000.

Oulun jo keskiajalla perustettu seurakunta kuului kappelina Liminkaan ja tuli itsenäiseksi kaupunki- ja maalaisseurakunnaksi 1606. Ensimmäinen kirkko lienee rakennettu 1613.

 

Piitime (ruotsiksi Piteå)missä kappalainen Benedictus Granroth kuoli, on kaupunki Pohjois-Ruotsissa, Norrbottenin läänissä, Piitimenjoen suussa, 10km merestä, osaksi joen vasemmalla rannalla, osaksi Häggholmin saarella. Kaupungin asukasluku on nykyään n.3000. Siellä harjoitetaan merenkulkua, kalastusta ja kauppaa. Kaupunki on perustettu 1621 (nimellä Hedvigstad) 6km nykyisestä paikastaan, jonne se siirrettiin 1668. Venäläiset ryöstivät Piitimenkin 1716, ja hävittivät sen täydellisesti 1721. V.1810-56 Piitime oli Norrbottenin läänin pääkaupunkina.

  Alkuun


II. Gustaf Granroth – Pietarsaaren kappalainen

vv. 1735-1755.

 

On toistaiseksi tuntematonta minkä ikäisenä kappalainen Benedictus Granroth kuoli. Vanhempien kirkonkirjojen hajanaisuuden ja osaksi puutteellisuudenkin vuoksi ei myöskään ole tiedossa Gustaf Granrothin syntymäaika. Hän oli kappalaisena, niinkuin isänsäkin, ja että hän oli Benedictus Granrothin poika, se selviää Vasa Trivialskola'n 200-vuotisjulkaisusta 1684-1884 (painettu Uusikaarlepyyssä 1884), jossa (suomennettuna) mainitaan: Gustaf Granroth (maisteri Benedictus G:n poika, Oulun kappalaisen, joka Ison Vihan aikana kuoli maanpaossa Piitimessä 1715). Hän tuli 1735 Pietarsaaren kappalaiseksi, kuoli 1755. Hänellä oli poika Elias, joka oli Munsalan kappalaisena, ainoa poika, jonka Stranberg (eräs historioitsija) tuntee, mutta todennäköisesti oli hänellä useampia lapsia, joiden kautta tästä pappismiehestä on polveutunut huomattava talonpoikaissuku Pietarsaareen, josta suvusta eräs, myöskin Vaasan koululainen, on ollut valtiopäivämiehenä ja monet muut mm. lautamiehinä pitäjissään. Suvulla on hallussaan arvokkaita vanhoja hopeaesineitä, jotka periintyvät aina kantasuvun mukana jälkeläisille.

On todennäköistä, että Pietarsaaren kappalainen Gustaf Granroth oli nuorena isänsä mikana myös maanpaossa, mutta on Ison Vihan päätyttyä ja rauhan palauduttua tullut takaisin Suomeen ja käynyt koulua Vaasassa sekä valmistunut Turun Akatemiassa papiksi. Niinkuin sanottu Pietarsaaren kappalaiseksi hän tuli v.1735. Ainakin hänestä alkaen on Granroth-suvun kotipaikkana Pietarsaari. Kukaties se on ollut sitä jo aikaisemminkin.

Koska Pietarsaari joka tapauksessa on suvun vuosisatainen kotipaikka, ollen tavallaan nykysuvun ensikehto, on jälleen hauskaa tutustua paikkakuntaan ja sen aikaisempaan historiaan, joka samaala osalta on Granroth-suvun historiaa.

Tällä kertaa lyhyitä otteita "Suomenmaa"-teoksesta, joka kertoo seuraavaa:

Pietarsaari, ruotsiksi Pedersöre l. Pedersö.

Pietarsaaren pitäjässä, jonka asujamisto on ruotsinkielistä, asutus on keskittynyt suuriin kyliin, missä pienellä alalla kymmenet talot kohoavat toistensa läheisyydessä. Väkirikkaimmat kylät ovat Västersund (n.1450 asukasta) ja Kirkonkylä (n.1350 asukasta). Maatalousseutua. Johan Rosengårdin tilalla Östensössä ja Wilhelm Granrothin tilalla kirkonkylässä ovat suurimmat kauppapuutarhat. Liikenneolot ovat hyvät. Maanteitä on runsaasti, ja sitäpaitsi kulkee Pohjanmaan rata läpi pitäjän, lähettäen Bennäsin asemalta sivuradan Pietarsaaren kaupunkiin ja edelleen Alholman satamaan.

Pietarsaaren pitäjä lienee peräisin siltä ajalta, jolloin kristinusko näille maille tuotiin, siis 1200-luvulta, vaikka se ensi kertaa mainitaan vasta 1348. Sen kirkonkin arvellaan olevan 1200-luvulta. Se käsitti alkujaan koko Vaasan läänin pohjoisen osan, jossa nyt on n. 30 seurakuntaa. Siitä on muodostettu mm. Kokkola ja Uusikaarlepyy. Ruotsalaisen asutuksen ikää tällä seudulla on katsottu sellaisten nimien kuin Forsö ja Frösö todistavan, jotka viittaisivat pakanuuden aikaan. Pietarsaarelaiset harjoittivat jo aikaisin kauppaa maalaistavaroilla ja saivat siihen 1348 kuningas Maunu Eerikinpojan luvan. Mahdollista on pirkkalaisten kaupankäynti näillä seuduilla. Vuodesta  1608 oli marski Jaakko de la Gardiella läänityksenä Pietarsaaren pitäjä, ja 1652 hänen leskensä Ebba Brahe sinne perusti miehensä muistoksi Jakobstad nimisen kaupungin. Isot kuolovuodet riehuivat täällä hävittävästi. Yhden vuoden kuluessa 1696-97 kuoli pitäjässä 1,035, mutta syntyi vain 87 henkeä. Napuen taistelun jälkeen kohtasi Pietarsaarte ryöstö. Kansa pakeni metsiin. 204 henkeä tapettiin kiduttamalla. 20 kuoli vaivoihinsa ja 184 paleltui kuoliaaksi. Kirkko ryöstettiin, mutta kun venäläiset aikoivat anastaa kirkonkellot ja rupesivat niitä kirveellä irroittamaan, halkesi kirkkomaa suurella ryminällä ja he lähtivät hädissään pakoon. V.1721-22 olivat katovuosia, joten asukasten täytyi elää oljilla ja petulla. Väkiluku, joka v.1700 oli n.2500, oli 1723 vain 1600-1700 henkeä. Suomen sodassa Kulneff Sundbyn kohdalla hätyytti perääntyvää Ruotsin armeijaa huhtikuun 1.päivänä ja syyskuun 17.päivänä 1808. Krimin sodan aikana pommittivat seutua englantilaiset.

Asukasluku maaseurakunnassa oli 1923 7,130, joista suomenkielisiä vain 172.

Pietarsaaren kaupungissa (ruotsiksi Jakobstad), jonka perustamisasiakirja on vuodelta 1653, oli 1815 asukkaita 1103 henkeä, kohoten asukasluku 1860 1874:ään ja nykyään 7435 henkeen.

  Alkuun


III Johannes Granroth – valtiopäivämies

* 1739 - † 1790.

Pappeus näyttää entisinä aikoina pysyneen pitkälti Granrothien suvussa. gustaf Granrothin vanhin poika Elias, joka on syntynyt 1736, lähetetään kouluun aina Tukholmaan saakka, missä todennäköisesti on pojan sukulaisia, mutta hän siirtyy sieltä Vaasaan triviaalikouluun, käy sen läpi, tulee maisteriksi 1760 ja kappalaiseksi Munsalaan (Pietarsaaren lähipitäjiä ja samaa rovastikuntaa, asukasluvultaan nykyään n. 5000:n pitäjä) v.1777. Seurakunnan sielunpaimenena vaikuttaa hän lähes 20 vuotta, kunnes  kuolema kohataa hänet maaliskuun 29 p:nä 1795, hieman harvinaisena hetkenä, ilta-aterialla oltaessa. Vaikka suku Anders Gustaf Granrothiin ei lähdekään Elias Granrothista, mainittakoon tässä kuitenkin, että vielä hänenkin poikansa Johan Granroth luki papiksi, joten suvussa peräjälkeen ainakin neljässä polvessa on ollut pappismiehiä.

Esityksen alaisen suvun jatkajaksi tulee Johannes Granroth, edellisen nuorempi veli, josta ennen mainittu Vaasan triviaalikoulun historia mainitsee:

Johannes Granroth, s.1739, Pietarsaaren kappalaisen poika, ryhtyi maanvikjelijäksi Pirilön tilalla Pietarsaaressa, oli lautamies ja valtiopäivämies ja huomattava pietarsaarelaisen talonpoikaissuvun kantaisä. Hänen nuorempi veljensä Gustaf, s.1746, oli kauppiaana Kokkolassa.

On mahdollista, että Johannes eli lyhennettynä Johan Granroth vävypoikana tuli Pirilön taloon, jonka hän yhtä hyvin on voinut ostaakin. Niinkuin nähdään on hän paikkakunnallaan ollut luottamusta nauttiva mies. Valtiopäivillä Tukholmassa on hän todennäköisesti ollut vv.1778, 1786. Valtakuntaa hallitsi silloin kuningas Kustaa III (1771-1792). Edellä on juuri ollut ns. vapauden aika, joka ei muodostunut maalle erikoisemmin onnelliseksi, ja niinpä Kustaa III yrittää ja saakin aikaan vallankumouksen. Se tapahtuu v.1772. koska noiden aikojen valtiolliseen toimintaan Johannes Granrothkin talonpoikaisena edustajana on ollut ottamassa osaa, kosketeltakoon tässä lyhyesti myöskin Kustaa III:n aikuista politiikkaa ja valtiollista toimintaa.

Vallankumouksen tapahduttua Kustaa III ryhtyi melkein kaikilla yhteiskunnan aloilla uudistuksiin. Hallinnon alalla poistettiin väärinkäytöksiä ja virkamiehistön palkkaussääntö parannettiin.. Oikeudenkäyntilaitosta uudistettiin, kiduttaminen lakkautettiin, yleistä terveydenhoitoa parannettiin, taloudellisella alalla saatiin aikaan uutta kohoamista, viljakauppa julistettiin vapaaksi, säädettiin painovapaus ja ryhdyttiin parannustoimiin maa- ja merisotalaitoksissa. Tulevaisuus näytti valoisalta valtiopäivien kokoontuessa 1778. Antoivatpa syrjäytetyt säädytkin kiitollisen tunnustuksensa kuninkaalle.

Mutta olot valtakunnassa kayvät jälleen huonommiksi. huikentelevasti elänyttä kuningasta vastustetaan jo 1786 valtiopäivillä. Muutenkin joutuu kuningas ankaran arvostelun alaiseksi, hän katkeroituu ja aloittaa 1788 sodan Venäjää vastaan. Siinä hän epäonnistuu. Siltä ajalta on myöskin itsenäisyysmiestemme ns. Anjalan liitto. Aateliston yhä edelleen jatkaessa vastarintaansa Kustaa III ensin vangituttaa heistä pahimmat ja järjestää sitten vuoden 1789 valtiopäivillä, joilla Johannes Granroth tuskin enää on ollut, koska hän jo seuraavana vuonna kuoli, niin että aatelittomat säädyt, mm. talonpoikaisto, saavat huomattavia etuja.

  Alkuun


IV. Elias Granroth * 1770 - † 1832

Valtiopäivämies Johan Granrothin puolison nimi oli Beata Pehrintytär (Pirilö?), joka oli syntynyt 1743. Heillä oli poika Elias, joka syntyi 1770 ja kuoli 1832. Poika oli parissakymmenissä isänsä kuollessa (51-vuotiaana). Äiti eli aina 83-vuotiaaksi ja kuoli 30.1.1826, ehtien siis nähdä vielä pojanpojanpoikansa Anders Gustafinkin.

Elias Granroth on ilmeisesti jatkanut maanviljelystä isänsä tilalla, mutta on tietysti ahertanut paljon muissakin toimissa. Sen ajan talonpojat Pietarsaaressa ansaitsivat huomattavasti mm. tervalla ja alusten teolla ja niiden myynnillä. Niinpä mainitaan Pietarsaaren talonpoikain vv.1782-1807 valmistaneen yhteensä 171 alusta.

Elias Granroth oli naimisissa Maria Juhontyttären kanssa, joka oli 11 vuotta nuorempi. Hän oli nimittäin syntynyt 1781. Kuolinvuotta ei kirkonkirjaotteessa ole.

  Alkuun


V. Lars Johan Granroth * 1804 - † 1867

Lars Johan Eliaanpoika Granroth on vihdoinkin Anders Gustav Granrothin, sittemmin Juneksen, isä. Hän on syntynyt 13.9.1804, sivumennen sanoen samoihin aikoihin kuin kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg samoilla tienoilla, hyvin arvattavasti vielä samassa kylässä. 1822 Lars Johan G. vihittiin Brita Caisa Antintyttären kanssa (s.1799). Heidän avioliitostaan syntyi kaikkiaan 9 lasta, joista kirkonkirjatiedot eivät, ainakaan ensilähteistä, ole aivan täydellisiä:

1)      Maja Lovisa, synt. 22.1.1823, muuttanut Tornioon 1850 ja mennyt naimisiin torppari Niilo Pihlajasaaren kanssa. Heidn poikansa Pekka on vielä elossa Alatornion Raumolla.

2)      Anders Gustaf, synt. 12.1.1824, muuttanut Tornioon n.1840 (kirkonkirjansa tosin vasta 1847 naimisiin mennessään).

3)      Caisa Greta, synt. 7.8.1825 (naimisissa).

4)      Johan, synt. 4.5.1828, kuoli 1856.

5)      Johanna, synt. 12.4.1831 (naimisissa).

6)      Lars Petter, synt 1835

7)      Sanna Stina, synt. 20.4.1837, muuttanut Tampereelle 1862.

8)      Sophia Carolina, synt. 21.2.1840 (naimisissa).

9)      Jacob, synt. 7.4.1844.

 

Lars Johan Granroth kuoli 12.4.1867. Vaimonsa Brita Caisa oli lähtenyt jo ennen häntä, 13.1.1863. Kaikki lapset olivat siis vanhempien kuollessa täysikasvuisia.

  Alkuun


VI. Anders Gustaf Granroth eli Junes.

Tapahtuu suvun kotipaikkamuutos. Pietarsaaresta lähtee Lars Johan Granrothin vanhin poika jo 15-vuotiaana pohjoiseen, asettuu Tornioon ja tulee siellä oman huomattavan sukuhaaransa kantaisäksi. Ennenkuin käymme käsiksi Anders Gustaf Granrothin elämänvaiheisiin, luomme jälleen katsauksen uuden paikkakunnan, Tornion seudun, historiaan ja oloihin sellaisina kuin niitä lyhkäisesti tietosanakirjassa kuvataan.

 

Tornio ja Alatornio

Jo keskiajalla Tornio mainitaan kauppapaikkana, johon kokoontui ulkomaiden kauppiaita Lapin ja Peräpohjolan tuotteita ostamaan. V.1316 mainitaan "ecclesia et presbiter de Thorma" (Tornion seurakunta ja pappi), mikä maininta tarkoittanee Pirkkiön saarella sijainnuttaAlatornion vanhinta kirkkoa. Hyvin havainnollisen kuvan Tornion kaupungista ja kauppaliikkeestä, erittäinkin markkinoista, antaa Olaus Magnus kertomuksessaan. Hän kävi Torniossa 1519. Pirkkalaisten kaupan keskuksena Tornio on usein mainittu, ja myöskin venäläisten mainitaan tulleen Tornioon kauppamatkoille. Oikeudellisessa merkityksessä Tornio ei kuitenkaan ole ollut kaupunkina ennenkuin se 12 päivänä toukokuuta 1621 sai kaupungin oikeudet. Jo 1604 oli Daniel Hjorth, joka hallituksen toimissa oli liikkunut Lapissa ja jolla oli mm. Seittenkarin saari (nyk. Ruotsin puolella) lähellä Torniota läänityksenä, saanut tehtäväkseen valita paikan kaupungille. Ehdolla lienee ollut nykyinen Hellälänniemi Pirkkiön saarella sekä nykyinen suensaari. Oikeuskirjassa 1621 kaupungin alueeksi annettiin koko Suensaaren kylä, 3 manttaalia, joista oli ainoastaan tavanmukainen vero suoritettava valtiolle. Tornion kauppa-alueeksi määrättiin Alatornion, Ylitornion ja Kainuun pitäjät. Lisäksi olivat Tornion kauppa-aluetta Tornion ja Kemin Lappi. Kemin pitäjän kauppa määrättiin yhteiseksi Oululle ja Torniolle. Tornion maa-aluetta pienensi uusi raja 1809: se tuli kulkemaan juuri kaupungin länsipuolitse, jo silloin kuivunutta jokihaaraa pitkin. Rauhanteossa menetetyn maan korvaukseksi Torniolle myöhemmin lahjoitettiin muutamia tiloja Pirkkiön ja Putaan kylissä, sekä määrättiin valtion rahoista suoritettavaksi vuotuinen rahallinen korvaus. Tapulin oikeudet Tornio sai Ruotsin Länsipohjaan kuuluvana kaupunkina 1765. Merkitykseltään se ei kuitenkaan ole huomattavammin kaupunkia vaurastuttanut. Varsinkin kun vuoden 1809 rauha teki Tornion rajakaupungiksi ja siten riisti siltä suuren osan sen kauppa-alueesta.

Kaupungin kehitystä uudempana aikana osoittivat tiedot sen väkiluvusta: 1815 oli kaupungissa asukkaita 692, 1860 oli 693, 1880 968 ja 1900 1523 sekä nykyään n.2300.

Tulipalot hävittivät Torniota 1672,1677,1688,1714 ja 1871. Vuosina 1656 ja 1657 pidettiin Länsipohjan ja Pohjanmaan maakunnan säätyjen kokouksia Torniossa, jolloin myönnyttiin sotaväen ottoon ja erinäisten sotavarojen suorittamiseen maan puolustukseksi. V. 1694 tapahtuneesta kuningas Kaarle XI:n käynnistä Torniossa on muistoksi lyöty mitali. Suomen sotaväen vaiheista on ehkä surullisin muisto sotaväen sairaus ja runsas kuolleisuus. Virkamaan sotilashaudat Alatorniolla ovat siitä muistona.

Mainittakoon tässä lisäksi Tornion osuudesta mailmansodan aikana. Silloin se sai muutamaksi vuodeksitakaisin muinaisen merkityksensä kansainvälisessä liikenteessä, kun Itämeren kulkuväylän sulkeutuessa sekä kansainvälinen matkustajaliikenne että tuontikauppa ohjautui tänne kauaksi pohjoiseen. Yhtäkkiä alkanut jättiläisliikenne aiheutti 1914 kiireisen rautatien rakentamisen Torniosta Karunkiin. Näin sai alkunsa Tornionlaakson rautatie, jooka nykyisin päättyy Ylitornion Kaulirannalle.

Alatorniosta antaa "Suomenmaa" palasittain seuraavan kuvauksen:

Alatornio on Peräpohjolan ensimmäisiä pitäjiä taloudellisten mahdollisuuksien runsaudessa ja monipuolisuudessa, ja vetää itse asiassa vertoja mille muulle Suomen seudulle hyvänsä. Niinpä onkin asutus ikivanhaa, vaikka sen on päätelty käyneen mainittavassa määrässä kiinteäksi vasta 1300-luvulla. Aikaisemmin perustui toimeentulo runsaaseen lohensaaliiseen, mutta alusta lähtien myös karjaan ja maahan. Liikeasemaltaan Tornionjokisuu jo keskiajalla kehittyi huomattavaksi kauppapaikaksi ja myöhemmin myös teollisuuspaikaksi.

Virallisesti määrätyistä kylistä sijaitsevat Tornion kaupunkia vastapäätä olevalla rannalla alempana Pudas ja ylempänä Kiviranta. Muut kylät ovat Alavojakkala, Ylivojakkala, Liakka, Yliliakka, Alaraumo, Yliraumo, Laivaniemi, Kaakama, Kantojärvi, Arpela, Könölä, Pirkkiö, Kuusiluoto ja Röyttä.

Seudun vanha pääelinkeino kalastus kykenee yhä antamaan asukkaille tuntuvaa lisäansiota. Tornionjoessa on kaksi suurta lohipatoa, Kivirannan ja Sumisaaren, joista edellinen on koko Peräpohjolan tuottavin. V:sta 1765 on Tornionjoessa ollut järjestetty yhteiskalastus. 1791 ruotsinvalta vuokrasi Tornionjoen kalastuksen yhteiskalastuksena jokivarren asukkaille rahavuokraa vastaan 100 vuodeksi. Sopimuksen päätyttyä uusittiin Ruotsin ja Venäjän välillä sopimus lohenkalastuksen yhteisestä käyttämisestä. Sopimus, jonka voimassaoloaika päättyi 1917, sovellutti huutokauppamenetelmää eri kalastuspaikkoja tai niiden osuuksia vuokrattaessa. V.1928 Ruotsin kanssa tehdyn viimeisin kalastussopimuksen mukaan jakaantuu saalis tasan kummankin valtion asukkaitten keskeisille kalastuskunnille, joista Suomen puolella on patojen osakkaana Kivirannan sekä Ala- ja Ylivojakkalan kyläin tilallisten omistama"Tornion Lohenpyyntikunta". Vielä viime vuosina ovat padot antaneet yhteensä n.20000kg lohta, taimenta ja siikaa.

Peräpohjolaan johtava rannikon valtatie on jo ikivanha Torniosta Alkkulaan valmistui tie 1829. Mainittakoon, että Rovaniemen tie valmistui 1840-luvun lopulla, Kemijärven tie 1850-luvulla ja Lapin ensimmäinen tie Kittilään 1889, Muonioon 1895 ja Enontekiölle vasta 1906. Pohjanmaan rata valmistui Tornioon 1903 ja maailmansodan aikana rakennetun Karungin radan korjaukseen ryhdyttiin 1921, niin että tällä radalla on liikenne ollut Karunkiin asti käynnissä vuodesta 1923.

Alatornion nimi lienee tullut käytäntöön vasta sitten kun Ylitornio erotettiin emäseurakunnasta. Alatornioon ovat kuuluneet Karunki ja Tornion kaupunki. Edellinen erotettiin rauhanteossa Ruotsin Karungista, tehtiin kappeliksi v.1812 sekä viimein v.1859 muodostettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi. Kirkollisten olojen järjestelyjen yhteydessä liitettiin Tornion kaupunki 1812 kappelina Alatornion emäseurakuntaan. Kummallakin seurakunnalla oli yhteinen papisto aina vuoteen 1896, jolloin Tornion kaupunki erotettiin eri kirkkoherrakunnaksi. Alatornion kirkko on rakennettu 1400-luvulla sekä myöhemmin korjailtu ja laajennettu, kunnes se 1797 sai nykyisen asunsa. Vanha kirkko muodostaa siitä enää vain itäisen haaran. Nykyisin on kirkko Peräpohjolan maaseurakuntien komein ja kaunein. Kirkon urut ostettiin Tukholmasta 1760. mutta ovat vielä vanhemmat.

1810, kohta Haminan rauhan jälkeen, oli Suomen Alatorniolla kirkonkirjain mukaan asukkaita 3 018, v.1850 5 356, 1880 4 906 ja nykyään n. 10 000.

Ensimmäinen kansakoulu perustettiin Alatorniolle Raumolle 1875. Peräpohjolan kansanopisto aloitti toimintansa Kivirannalla 1901. Säästöpankki perustettiin 1902 ja Länsipohjan osuuskauppa 1906.

  Alkuun


Renkipojasta suurtalolliseksi

Niinkuin tähän mennessä jo tiedämme Anders Gustaf Granroth saapui Tornioon 15-vuotiaana poikana, hurstipuku päällään ja 30 kopekkaa taskuissaan, niinkuin hän itse on sanonut. Hän tuli rengiksi Torppiin, joka oli silloin, 1840-luvulla ja myöhemminkin, huomattava maa- ja karjatila. Nykyisin omistaa tilan rautatiehallitus. Päärakennus on Tornion asemavirkailijain asuntolana. Suurri navettarakennus sitävastoin on purettu asema-aluetta laitettaessa.

Noin kymmenen vuotta oli Anders Gustaf Torpin talon palveluksessa. Hän meni siellä naimisiin toisen palkollisen, Alatornion Liakasta kotoisin olevan talontyttären Greta Nosan, kanssa. Vihkiminen tapahtui 1847. Brita Greta Juhontytär Nosa oli syntynyt 1813 ja oli siis 9 vuotta miestään vanhempi. Ensimmäinen lapsikin, Gustaf:ksi vanhojen traditioiden mukaisesti kastettu, syntyi Torpissa. Mutta seuraavana vuonna, 1848, osti Anders Gustaf Granroth Kivirannan kylästä Juneksen tilan, ja niin tuli renkipojasta suurtalollinen.

Elämänsä Torpissa viime vuosisadalla on tämän kirjoittajalle antanut tietoja Pakkalan talon vanha emäntä Vojakkalasta, o.s. Greta Viuhkola, joka itse aikanaan oli Juneksella Anders Gustaf Granrothin palveluksessa ja jonka miesvainaja oli n. vv.1860-1870 isäntärenkinä niinikään Torpissa. Torpin omisti silloin Tornion apteekkari Hougberg, joka itse joka aamu klo 4:ltä ilmestyi Tornion puoleiselle rannalle ja töräytti raikuvasti torveensa. Se oli merkki siitä, että hänet piti hakea joen yli ja että töiden piti alkaa. Samanaikaisesti saattoi Torpissa olla aina kymmenenkin renkiä ja saman verran piikoja. Olipa se joskus kuin köyhäintalo, johon kaikki kiertäväiset ja paikattomat turvautuivat. Vanhemmat palkolliset jäivät elättivaareiksi ja mummoiksi, niin että hautajaisiakin saatiin pitää tuhkatiheään.

Talontytär Brita Greta Nosa, sittemmin Juneksen talon emäntä, oli Torpissa karjakkona. Hän oli vankka, vaaleaverinen ja terveyttä uhkuva nainen, jonka ensimmäisen synnytyksensäkin aikana muistetaan vain pari päivää pysytelleen poissa töistä.

  Alkuun


Juneksen talo ja tila.

Ei ole jäänyt muistiin, enkä tähän tarpeeseen ole saanut selvitetyksi, keneltä Anders Gustaf Granroth eli "Kummi-Pappa", niinkuin häntä yleisesti myöhemmällä iällään nimitettiin, talon ja tilan osti, mutta luultavasti on sitä aikaisemmin asunut juuri Junes-niminen suku, jota vieläkin on olemassa eräillä tahoilla Peräpohjolaa, mm. Simossa ja Alatornion Raumolla, mutta joka ei ole sukulaissuhteissa mitenkään siihen sukuun, joka niinikäänJunes-nimisenä Anders Gustaf Granrothista alkaa. Pohjalaisen tavan mukaan uutta omistajaa alettiin kutsua hänen talonsa nimellä. Mitä muuten Junes-nimen alkuperään tulee, on se epäilemättä pirkkalaisten ajoilta, niinkuin monet muut nimet Tornionjokisuulla, missä pirkkalaiset muinoin kävivät kauppaa ja jota osa heistä on asuttanut. Prof. V. Voionmaa arvelee Junes-nimen saaneen alkunsa Juneh-suvusta, jonka niminen talo vieläkin on Hämeessä.

Oston aikuinen asuinrakennus ei enää ole jälellä. Se sijaitsi siinä, missä Juneksen kartanon "toinen puoli", nykyisin Otto Juneksen omistama, kohoaa. V.1857-58 rakennettiin Tornionjoen suuntaan mahtava päärakennus, jota tuli tuhosi 1926 ja joka nykyisin on kamariparia lyhyempänä Antti Palon omistama. Sellaisena kuin tämän vihkosen kannessa oli Juneksen kartano joelta päin katsottuna n.70 vuoden ajan (kuva vuodelta 1916).  

Maan- ja karjanhoitoa – lohenpyyntiä – pitkiä kauppamatkoja.

 Junes oli luonnollisesti alusta alkaen huomattava maa- ja karjatila. Lohipadosta saatiin myös hyviä saaliita, ja ne vaurastuttivat yhä eteenpin menevää taloutta. Kestikievari tuli Junekselle jo hyvin varhain. Välillä se oli Purralla, välillä taas Peräntiellä, mutta tuli taas Junekselle uudelleen. Anders Gustaf Granroth itse harrasti kaikenlaista kaupantekoakin: lohen, maalaistavaroiden, hevosten ym. Jopa hän Krimin sodan aikoina ulotti kauppamatkojaan aina Savoon, pääasiassa Kuopioon, ja Etelä-Suomeenkin saakka. Todennäköisesti nämä kauppamatkat olivat hyvin tuottavia. Yhtenä vientitavarana – muualle Suomeen – oli siihen aikaan suola.

 

Anders Gustaf Granrothista ei ole jäänyt minkäänlaista kuvaa jälkipolville. Näöltä ja olemukselta jossain määrin muutenkin sanotaan hänen eniten muistuttaneen pojanpoikaansa Otto Junesta, joskin hän oli huomattavasti lihavampi. Tornioon tullessaan hän ei puhunut sanaakaan suomea, mutta oppi sitä täällä ja käytti sitä kotikielenäänkin – niin ruotsinvoittoista kuin se olikin. Muutamia muistiin jääneitä näytteitä siitä: Saattaessaan kiivastua lapsenlapsilleen – sellaistakin sattui, niin paljon kuin Kummi-Pappa heistä pitikin, mm. joka lauantai-ilta kaupunkimatkoiltaan tuoden jokaiselle tuliaisina "örfvilan" – ärjäisi hän: "No mennä siitä, muuten minä otta niska perssaus kiinni, heittä katolle". Tai:"Ärkki, Ärkki, älä mennä siihe tärvaembari!" Ja vielä (lummilapselleen Antille tämän ihmetellessä Kummi-Pappansa ryyppäämistä) : "Ja maistakin siekin pikku Antti, mutta älä paljo maista." (Neuvo, joka on varmasti jäänyt noudattamatta!)

Vanhemmalla iällään Kummi-Pappa viljeli aina pyhän seuduissa viinaksia, silloin saattoi hän olla äreäkin. Alumpana mainittu vanhaemäntä, nykyisin 88-vuotias Greta Pakkala oli talossa palveluksessa 1860-luvun loppupuolella, ja hän muistaa isäntänsä vieläkin hyvänä ja hauskana miehenä, joka kyllä jo silloinkin saattoi olla kaupunkimatkojensa jälkeen "pikkuflitterissä".

 

Lapset.

Anders Gustaf Granrothin ja Brita Greta Juhontytär Nosan avioliitosta syntyivät seuraavat lapset:

1)      Gustaf, synt. 12.8.1847. Kuoli 27.20.1869 tapaturmaisesti. Ollessaan pellolla hautaamassa kiviä, pyörahtikin muudan kivistä kuoppaan hänen päälleen ja vei häneltä hengen. – "Senjälkeen ei kiviä enää haudattu minun muistiini", muisteli tapausta tämän kirjoittajalle Johan Petter Granroth.

2)      Antti, synt. 1.10.1848. Hänestä tuonnempana.

3)      Brita Loviisa, synt. 6.12.1850. Kuoli 25.11.1881. Oli naimisissa Matti Herman Kuljun – myöhemmin tunnetun Ruotimaan Hermannin – kanssa. Vihkiminen tapahtui 1874. Avioliitosta syntyi kaksi lasta:

a.      Karl, synt. 16.4.1875, kuoli 13.10.1883 hukkumalla heikkojen jäiden aikana Keroputaaseen.

b.      Petter, synt. 9.8.1879, kuoli 29.4.1881.

 

Herman Kulju eli Ruotimaa – synt. 25.2.1848 – meni uusiin naimisiin 1888. Toinen vaimo Anna Brita Kulju l. Ruotimaa oli synt. 29.1.1851, ja kuoli 16.1.1927. Herman Ruotimaa kuoli 24.3.1929. Avioliitto oli lapseton.

 

4)      Johan Petter, synt. 17.6.1853. Hänestä tuonnempana.

5)      Sofia Kristiina, synt. 10.10.1857. Kuoli 12.2.1887. Vihitty 1885 Karl Gustaf Mäkilempeän l. Laavan kanssa – synt. 25.4.1853, kuoli 23.2.1898. Avioliitto oli lapseton. Miehen toinen vaimo oli Maria Fredika Katajamaa, synt. 3.6.1854, kuoli 2.6.1918, vihityt 1888. Tästä avioliitosta syntyi poika,

a.      Kustaa Jalmar, 14.10.1890. Hänen vaimonsa Eliina Elisabeth Aho, synt. 21.8.1891, vihityt 1914, muuttaneet 1925 Kemin maaseurakuntaan.

6)      Karoliina, synt. 19.1.1859. Vihitty Johan Abraham Kuljun eli Mäki-Antin kanssa 1881. Muuttaneet Tornioon 1900. Kuollut 20.3.1910. Avioliitto oli lapseton. J. A. Mäki-Antti – synt. 20.7.1857 – on senjälkeen uusissa naimisissa Hilda Kallioniemen kanssa.  Myöskin tämä avioliitto on lapseton.

Alkuun


VII. – Antti Junes, vpi. – Maanviljelijä ja herastuomari.

Anders Gustaf Granroth luovutti isännyyden talossaan n. v. 1877 pojallensa Antille. Hän tahtoi kyllä jakaa tilan molempien elossa olevien poikiensa osalle, mutta nuorempi Johan Petter ei tuntenut erikoisempaa vetoa maanviljelykseen. Hän oli juuri noihin aikoihin mennyt naimisiin ja muutti sittemmin vakinaisesti asumaan Tornioon.

Kauppasumma oli 10,000mk, josta vuosittain oli suoritettava 600mk korkoa Anders Gustaf Granrothin elinaikana. Sitäpaitsi saivat isovanhemmat vapaasti asua entisen päärakennuksen tilalle pystytetyn rakennuksen rannanpuoleissa huoneissa, kuuluen heille myöskin jokapäiväisenä saatavana 2 kannua (6 litraa) maitoa. – Muistetaan, että vielä Mamman kuoltua Kummi-Pappa tarkasti piti kiinni tästä edustaan, vaikka monasti esim. lehmien ummessa ollessa oli vaikeata suuren talouden takia koko sanottua määrää hänelle toimittaa. Mutta hän ei antanut perään. hän happanutti tai kirnusi itse kaiken ylijäämän ja möi voin Tornioon.

Kauppaa seurasi paitsi taloa ja tilaa, irtaimisto kaikkinensa, 5-6 hevosta ja lopulle parikymmentä lehmää.

Tällä erää on minulle vielä ylivoimainen tehtävä edes osapuilleen luonnehtia Antti Juneksen – maanviljelijän ja maalaistavarain kauppiaan, herastuomarin, kuntansa ja koko Peräpohjolan luottamusmiehen – elämäntyötä. Muutamalla sanalla ei voi tehdä kuin viitteitä sinnepäin.

"Pappa" – niin kutsuivat häntä lapset ja lastenlapset, jopa Juneksen papaksi kyläläisetkin – kuoli minun ollessa vasta 10-vuotiaana, joten hänen kuvansa minussa säilyy sellaisena kuin se lapsenmuistiini on jäänyt. Sellaisena se on sitäkin rakkaampi: samalla uljas ja hartaan vakava – kaukainen, mutta kuitenkin niin lähellä. Kenenkään muisto – lukuunottamatta Äiti-vainajaani – ei ole minun elämäni kulkua ja ponnistuksia elävöittänyt ja rohkaissut niin kuin "Papan"; ja niin uskon laidan moneen muuhunkin nähden olevan.

Maanviljelys, lohenpyynti, karjan- ja hevostenhoito, kaupanteko maalaistavaroilla kotona ja maan eri markkinoilla, käräjäin- ja kestikievarinpito, meijerin hoito, pajan pito ym. – siinä lyhyesti "Pappa" vainajan monipuolisen toimeliaisuuden luettelointia. – "Tupa-Juhanan" pyhäkoulu ja rippikoulu olivat ainoat koulut, jotka hänellä nuoruudessaan oli tilaisuus käydä. Mutta tavaton tarmokkuus ja ihmeteltävä pystyväisyys korvasivat paljossa opillisen sivistyksen. Kaikessa, mihin hän ryhtyi, hän täytti miehen mitan.

Markkinakäynnit ulottuivat Kainuuseen, Raaheen, Ouluun, Kuopioon, Tampereelle ja aina Viipuriinkin saakka. "Pappa" osti ja välitti hevosia, heinäpaaluja, lehmiä, turkkeja, kenkiä, sukkia, villoja, sipulia ja mitä vain.  – Meijeriä pidettiin talossa vuosikymmenet ja myös omaa "meijerskaa", joskinsiinä talon omatkin tyttäret olivat apulaisina (Hilda Peräntie mm. kävi sitä varten Arpelan meijerissä opissa). Maitoa ostettiin ympäristöstä ja voita vietiin hevoskuormittain aina Ouluun saakka. – Karjanjalostustoimintaa harjoitti "Pappa" innolla P.S.K:n hyväksi. Hän haki lehmiä Enontekiöstä ja Kittilästä ja kerran mm. Sodankylästä sonnin. Kuljettaminen tapahtui usein lautoilla jokia pitkin. Myös etelästä tuotiin karjaa. Matka kesti usein viikkokausia, kun karja täytyi ajaa suunnattomien taipaleiden takaa paimentamalla.

Karjanäyttelyissä sai Juneksen puhdas PSK:lainen karja usein palkintoja; mm. 1906 kunniapalkinnon Kuopiossa.

Juneksen talon laajojen maa- ja metsätiluksien lisäksi vuokrasi Antti Junes myöhemmin rajallaan olevan kruununpuustellin, joka siitä lähtien on pysynyt suvun hallinnossa. Nykyisin on siihen lunastusoikeuden saanut Niilo Palo. Puustellissa oli viime vuosisadan alkupuolella komea kartano, jota asui kapteeni Lagerholma. Talo paloi luultavasti 1840-luvulla.

 Täydennykseksi edelläolevaan julkaisen tässä vielä "Pohjolan Sanomissa" 1917 olleen muistokirjoituksen Antti Junes vanhemmasta:

"Toinen toisensa jälkeen tempaa säälimätön tuoni keskuudestamme odottamatta, aavistamatta, keneltäkään lupaa kysymättä.

Nyt on Antti Juneksen vuoro ja poissa on keskuudestamme mies, joka äskettäin vielä reippaana ja samalla tyynenä talonpoikana askareitaan suoritti.

Antti Junes oli syntynyt lokak. 1 p:nä 1848 Pietarsaaressa (?), josta hän siten 18-vuotiaana nuorukaisena (!) muutti Alatorniolle ryhtyen maanviljelijäksi. Ja maa se tästä lähtien tuli hänen rakkautensa esineeksi: sille hän antoi miehuutensa parhaat voimat, antoi kitsastelematta, säästämättä.

Ei ollut hän tilaisuudessa opin tietä astumaan, mutta uutterana miehenä hän itsekasvatuksen tietä hankki ne tiedot, mitkä koulu parempiosaisille saattoi tarjota. Ja niinpä hänestä ennenpitkää varttui mies, jonka taitoa Peräpohjola useamman kerran tuli tarvitsemaan. Ensin oma kunta työntää hänelle työn toisensa jälkeen valiten hänet milloin lainamakasiinin johtokuntaan, milloin kansakoulun johtokuntaan, milloin huoltapitämään kunnan osattomista, milloin kutsuen hänet jäseneksi komiteaan toisensa jälkeen. Holliasiain järjestämistoimissa sai hän huoltaa koko Peräpohjolan eduista; maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä ollessaan noin puolitoistakymmentä vuotta sai hän olla järjestämässä sen monia työsuunnitelmia ja siitä sitten toimeenpanemassa ja toteuttamassa. Ja mieluista puuhaapa antoi myöskin olo hevosjalostusyhdistyksen liiton johtokunnassa.

Monet olivat ne toimet, joissa "vanhaa Junesta" tarvittiin ja pieni ei ole se työmäärä, minkä hän elämänsä kestäessä ehti suorittaa. –Kevyet mullat eräälle Peräpohjolan uutterimmalle pojalle."

 Alkuun


Haaran sukua.

 

Antti Junes meni naimisiin 1873 talontyttären Maria Matilda Haaran kanssa Ruotsin Karungista, Välikosken kylästä. Maria Haara oli syntynyt 30.11.1852. Hän oli tummatukkainen, kooltaan keskimittainen ja lihavahko. Eniten muistuttaa hänen ulkonäköään lapsista Hulda Palo. – Maria Matilda Haaralla oli kaikkiaan 7 veljeä ja sisarta. Eräs sisarista matkusti Amerikkaan ja lienee siellä kuollut. Veljistä on 2 elossa – Iisakki Öystilä ja Pekka Fräki. Edellinen asuu Ruotsin Nikkalassa. Hän muutti Haara-sukunimensä Sundbomiksi, mutta tuli kuitenkin kutsutuksi Öystiläksi ostamansa talon mukaan. Hänen vaimonsa on Suomesta Kivirannan kylästä (maanv. Oskari Hirstiön serkkuja). – Pekka Fräki asuu syntymäkodissaan Haarassa. Hän nai Ruotsin Kukkolasta Fräkin talosta, ja siitä hänen uusi nimensä. Mainittakoon, että hänen poikansa vaimo on kotoisin Etelä-Suomesta, Toijalasta.

Tarkempia tietoja tästä suvusta enempää kuin sen menneisyydestäkään ei ole tilaisuus vielä tässä julkaista.

 

LAPSET JA LASTENLAPSET.

1)      Antti, synt. 6.7.1874. – Hänestä tuonnempana.

2)      Hilda, synt. 8.1.1877. Elää leskenä Alatorniolla. Mies agronomi Kaarlo Peräntie Alatornion Vojakkalasta, synt. 26.6.1864, kuoli 3.2.1919. Vihityt 1900. Lapset:

a.      Kaarlo Martti, synt. 30.3.1901, kuoli 18.3.1919

b.      Kaarlo Viljo, synt. 14.8.1903.

c.      Kaarlo Tapio, synt. 7.3.1907.

d.      Vappu, synt. 28.4.1910, kuoli 3.3.1919.

3)      Hanna, synt. 5.10.1878, kuoli 18.10.1896

4)      Otto, synt. 11.9.1880. Vaimonsa Aina Onnia Pentinsaari Kemin maalaiskunnasta, synt. 29.7.1887, vihityt 1911. Asuvat Alatorniolla. Lapset:

a.      Aatto Antti Johannes, synt.21.6.1912.

b.      Aarno Artturi Johannes (kuollut)

c.      Ano Aatos Johannes, synt. 22.3.1915.

d.      Aarno Artturi Johannes, synt. 2.12.1916.

e.      Atte Aarne Johannes (kuollut)

f.        Atte Aarne Johannes, synt. 6.9.1921.

g.      Elsa Aino Marjatta, synt.10.5.1925.

h.      Pekka Aulis Johannes, synt. 3.1.1928.

5)      Hedvig, synt. 22.10.1881, kuollut 1927. Miehensä kansanopistonopettaja Antti Tattari Kaukolasta (synt. 6.7.1868, aikaisemmasta avioliitosta lapset Viljo ja Lahja). Vihityt 1904. Ainoa lapsi:

a.      Tauno, synt. 25.4.1907

6)      Hulda, synt. 16.2.1884. Miehensä maanviljelijä Antti Palo Karungin Kukkolasta, synt. 17.4.1882. Vihityt 1904. Asuvat Alatorniolla. Lapset:

a.      Niilo Antti, synt.20.2.1906. Naimisissa Ottelia Frideborg Olofssonin kanssa Haaparannalta. Vihityt 1930. Lapsi Helvi Kaarin, synt. 24.8.1930

b.      Teemu, synt. 20.6.1907.

c.      Helvi Hulda, synt. 23.9.1908.

d.      Pasi, synt. 21.2.1910, kuollut 26.3.1910.

e.      Teuvo, synt. 24.3.1912.

f.        Hilkka, synt. 8.1.1914.

g.      Heljä, synt. 4.1.1920.

7)      Erkki, synt. 17.4.1886. Hänen vaimonsa Lydia Vilhelmiina Linden, Kosken pitäjästä, T.l. synt.20.5.1892, vihityt 1913 U.S.A:ssa. Asuvat Helsingissä. Lapset:

a.      Mirriam Margaret, synt. 2.1.1913.

b.      Osmo Erik, synt. 9.5.1915.

c.      Otto Wikel, synt. 17.6.1923.

8)      Henny, synt. 1.12.1888. Miehensä, johtaja Taavi J. Leskinen Kuopiosta, synt. 15.7.1877. Vihityt 1917. Asuvat Helsingissä. Lapset:

a.      Esko, synt. 26.8.1918.

b.      Eila, synt. 21.7.1920.

c.      Marja, synt. 12.8.1923.

9)      Janne, synt. 26.3.1891. Toimi Helsingissä.

 Alkuun


 

VII. – Johan Petter Granroth, kauppias.

Tornion kaupungissa elää korkeasta iästään huolimatta pirteissä voimissa kauppias Johan Petter Granroth – Anders Gustav Granrothin kolmas poika ja Antti Junes vanhemman nuorempi veli. Syntyneenä 17.6.1853 hän siis piakkoin täyttää 80 vuotta.

 

Granrothin Setä kertoo.

Käydessäni hiljattain Torniossa, sain mieluisan ja muistettavan tilaisuuden pakinoida myöskin Granrothin Sedän kanssa. Kammarissaan hän siellä istuskeli tilikirjojensa ääressä, piippua poltellen, tupakkalaatikkoröykkiöt pöydällään. Oli seinällä myöskin oravannahkoja ja yhtä ja toista, joilla Setä yhä vain kauppaa käy. "Se on kaupanteko niin verissä" – sanoo hän itsekin – "että kuolisisitä, jos se täytyisi heittää." Setä kertoilee sitten kaupoistaan, kuinka hän mm. pitää tupakeissa kaupungin 13 kahvilaa ym. ja lopuksi tokaisee, kun on hiukan menneitäkin muisteltu, ettei hänen muistiinsa ole vielä ollut niin huonoa aikaa kuin mitä parhaillaan elämme.

Muutamia muistiinpanoja Sedän omakohtaisista kertomiksista:

Ollessaan 16-vuotias hän osti Antti veljeltään hevosen 200 markalla. 100mk hän kykeni heti maksamaan, mutta toinen puoli jäi velaksi. Hän läksi hevosineen Kainuun markkinoille ja vaihtoi sen siellä ensin huonompaan, saaden siitä 150 kruunua väliä. Väliraha teki jo siis enemmän kuin alkuperäinen ostohinta. Kun hän lisäksi vaihtamastaan kopukasta onnistui saamaan 80 kruunua, sai hän siis markkinoilta palattuaan hyvin maksetuksi velkansa ja ansaitsikin hyvänlaisesti. Siitä se sitten kaupanteko alkuunsa läksi.

Poikasena sai Johan Petter niinkuin muutkin Juneslaiset siihen ja paljon myöhempäänkin aikaan olla lohenpyynnissä ja ajaa kestikievarikyytiä. 11-12 vuoden ikäisenä muistaa hän eräällä kyytimatkalla Kemiin saaneensa ensi kerran käsiinsä suomalaiset penninrahat. Siihen saakka oli käytössä kopekat.

Aakkoset ja lukutaidon oppi Johan Petter, niinkuin koko Kivirannan senaikaiset nuoret, Tupa-Juhannan luona. Tupa.Juhanna asui Rovanmäen laidassa ja oli tunnettu koulumestari. Johan Petterillä oli koulutoverinaan Maiju Mäkiantti; muita kouluikäisiä ei kylässä sinä talvena ollutkaan. Mainittakoon, että Maiju Mäkiantti, joka lähes elämänsä ajan on palvellut Torniossa Åströmeillä, on näiden muuttaessa paikkakunnalta asunut viime vuodet ja asuu edelleenkin kauppias Granrothin naapurissa, veljensä Aapo Mäki-Antin luona.

Niinkuin edellä jo on mainittu, ei Johan Petter ollut halukas kiinteästi maata viljelemään eikä siis jäämään sukutalosta osille. Olipa hän nuorena miehenä jo hautonut ulkomaillekin lähtöä, Norjaan kalastamaan, mutta se oli rauennut vanhempien pakotuksesta, sillä hänelle ei annettu rahaa.

24-vuotiaana meni Johan Petter Granroth naimisiin Edla Amanda Mäklinin kanssa, synt. 21.7.1854. Vuotta paria myöhemmin muuttivat he Tornion kaupunkiin, mistä ostivat Ravanderin tontin, saman, joka edelleen on kauppias Granrothin hallussa ja johon hän itse pystytti rakennukset. Kehä oli valmiina ostettu ja oli vänhän ollut aikomusta pystyttää se Alatornion Särkinärään, missä Johan Petter silloin omisti maata, mutta sen hän möi sittemmin Arvid Hurtigille.

Torniossa on kauppias Granroth harjoittanut sekä sekatavara- että tukkukauppaa läpi puolen vuosisadan. Aikoinaan oli hänen hallussaan jaala eli "paatti", jolla hän kulki kauppamatkoilla Oulussa.

 

LAPSET JA LASTENLAPSET:

Johan Petter Granrothin ja Edla Amanda Mäklinin (kuollut  10.5.1918) avioliitosta oli kaksi lasta:

1)      Juho Israel, synt. 23.12.1878. Puoliso Anna Alina, o.s. Joensuu Raahesta, synt. 1.6.1881. Vihityt 1905. Toimessa Karlsborgin sahalla Ruotsissa. Lapset:

a.      Toini Emilia, synt. 15.1.1906 (kuollut)

b.      Elsa Alina, synt. 16.2.1907.

c.      Signe Elisabeth, synt. 21.5.1908.

d.      Aarne Lennart, synt. 7.8.1911.

 

2)      Petter Arvid, synt. 27.4.1880, kuollut tapaturmaisesti U.S.A:ssa 24.7.1913. Puoliso Ellen Aurora, o.s. Nykänen, synt. 29.12.1881 Torniossa. Vihityt 1902. Uusissa naimisissa työnjohtaja Frans Albert Nyströmin kanssa Kotkassa. – Lapset Petter Arvid Granrothin ja Ellen Aurora Nykäsen avioliitosta:

a.      Kirsti Nanni, synt. 18.8.1903 Torniossa. Puoliso pankinjohtaja Isak Abiel Mäkitalo Ylitorniolta. Vihityt 1925. Lapset:

                                                               i.      Kirsti Mirjami, synt. 2.5.1926.

                                                             ii.      Reino Iisakki, synt. 14.9.1927.

                                                            iii.      Risto Pekka, synt. 1.9.1929.

                                                           iv.      Veli Martti, synt. 21.10.1931

b.      Aili Heizel, synt. 9.9.1904 St. Louis'issa, Minn. U.S.A. Nykyisin Helsingissä.

c.      Maila Minerva, synt. 8.4.1906 Torniossa.

 Alkuun


VIII. Antti Junes – kunnallisneuvos, ministeri.

 

Niin mielenkiintoista kuin olisikin edes lyhyesti käsitellä kaikkienkin suvun jäsenten elämänvaiheita, täytyy se tällä kertaa jättää tekemättä. Rajoitun seuraamaan ainoastaan vanhinta suvun jatkajaa, sen nykyistä päämiestä.

Koska isällä ja pojalla oli sama nimi, tuli tietysti käytäntöön määritelmä vanhempi ja nuorempi. Antti Junes – nuorempi siis sanoaksemme – meni naimisiin 1896 Emma Charlotta Ekmanin kanssa Torniosta, synt. 24.1.1873. Aluksi asuivat he Juneksen talossa, mutta ostivat 1897 Aappo Mäki-Antilta talon ja tilan. Mäki-Antti muutti puolestaan ensin vuodeksi vuokralle Peräpohjolan kansanopistolle ja sieltä lopullisesti asumaan Tornioon, missä hän uusiin naimisiin menneenä yhä on kauppiaana ja leipomoliikkeen omistajana.

Myöskään Antti Junes nuorempi ei ole saanut tilaisuutta koulujen käyntiin. Ensin hän oli Raumolla kansakoulussa ja kävi sittemmin kansanopiston Limingassa. Kuntansa asioiden hoitoon joutui Antti Junes nuorempi jo varhain, Peräpohjola on saanut niinikään vuosikymmenien ajan nauttia hänen töittensä tuloksista ja viimeksi on hän suorittanut palvelustaan koko maan hyväksi, tietysti kotimaakuntansa edustajana sen parasta katsoen. – Pitkät ajat on kunnallisneuvos Junes ollut Alatornion valtuuston jäsenenä ja n.20 vuoden ajan Alatornion kunnallislautakunnan esimiehenä. Peräpohjolan maanviljelysseuran toimintaan on hän ottanut osaa vuodesta 1918, ollen sekä johtokunnan jäsenenä että seuran esimiehenä, joka yhä edelleen on. Vuosikymmenen ajan on hän ollut sen puheenjohtajana. Eduskuntaan valittiin Junes ensi kerran vuosiksi 1910-1914 ja jälleen 1919, josta lähtien hän joka vaaleissa on tullut valituksi. V. 1925 sai Junes kunnallisneuvoksen arvon. Vv. 1929-1930 kuului hän Kyösti Kallion hallitukseen apulaismaataluosministerinä.

Eduskuntaan on Antti Junes valittu maalaisliiton listoilta. Maalaisliittolaisuus onkin Alatorniolla, niinkuin koko Peräpohjolassa, ylivoimainen valtapuolue. V:n 1929 vaaleissa esim. olivat äänestyksen tulokset: maalaisliitto 1,211, kommunistit 712, sos. dem. 170, kokoomuspuolue 69 ja edistus 61.

Antti Juneksen 50-vuotispäivänä kirjoitti Pohjolan Sanomat hänestä mm. seuraavaa:

 

"Vaikkei Junes ole puoluemies sanan tavallisessa merkityksessä, liittyi hän maalaisliiton kannattajiin heti kun tämä puolue perustettiin. – Ed. Junes on laajakatseinen persoonallisuus eduskuntatyössään. Hän suhtautuu toisin ajatteleviinkin tavalla, joka ei voi olla herättämättä kunnioitusta ja arvonantoa. Junes ei ole takertunut itsepäisesti nurkkakunta-asiain harrastajaksi, hän tuntee maan asioita laajemmalti ja siten hän on voinut suurten, koko isänmaan menestymiselle tärkeitten kysymysten onnelliseen ratkaisuunsa saamiseksi tehokkaasti vaikuttaa."

 

Lapset:

Kunnallisneuvos Antti Juneksen ja Emma Charlotta Ekmanin avioliitosta ovat syntyneet seuraavat lapset:

1)      Pentti Antero, synt. 25.7.1897. Hänestä tuonnempana.

2)      Martta Emilia, synt. 23.2.1899, kuoli 2.10.1926.

3)      Naimi Matilda, synt. 13.2.1900.

4)      Lauri Johannes, synt. 13.2.1902.

5)      Mauno, kuollut 2-vuotiaana.

6)      Hulda Ester, synt, 21.7.1906

7)      Leevi Pietari, synt. 27.2.1908.

8)      Vilho Olavi, synt. 6.4.1910.

9)      Maila Maria, synt. 12.7.1912.

 Alkuun


  IX. Pentti Antero Junes – maatalousteknikko.

Pentti Antero Antinpoika Junes, synt. 25.7.1897, vihittiin 1925 opettajatar Elin Elvira Lönnqvistin kanssa Helsingin pitäjästä, synt. 13.1.1898. V. 1918 otti Pentti Junes osaa vapaustaisteluun, haavoittuen. Lueskeltuaan maatalousalaa, hän ensi vuodet naimisiin menonsa jälkeen hoiti Helsingin pitäjässä Vantaankylässä vaimonsa kotitilaa, mutta asuu nykyisin Alatorniolla, toimien Peräpohjolan maanviljelysseuran palveluksessa maatalousteknikkona.

Oulun kappalaisesta Benedictus eli Pentti Granrothista lukien ovat Pentti Juneksen ja hänen puolisonsa Elli Lönnqvistin lapset jo kymmenettä sukupolvea:

1)      Antti Pellervo, synt. 30.3.1925.

2)      Pirkko Tellervo, synt. 4.12.1928.

 


 

Loppusanat.

  Joskin esitykseni varsinkin aikaisemmilta historiankuvauksiltaan voi olla tähän tarkoitukseen tarpeettoman lavea, tuntuu minusta kuitenkinsiltä, että myöhäisempinä, meitä lähempänä olevia aikoja ja henkilöitä olisi ollutkuvattava perinpohjaisemmin. Siltä varalta, että tulen tätä työtä jatkamaan - toiselta puolelta tunkeutumaan kauemmas menneisyyteen, toiselta puolelta laajentamaan sitä sivulta tulleita sukuja koskemaan - olisin kiitollinen, jos asianomaisilta tahoilta suoraan saisin lyhyitä asia- ja henkilötietoja kaikista niistä, jotka tässä vihkosessa on mainittu tai jotka olisi pitänyt mainita.

Kirjeenvaihto osoitettakoon koko ensi vuoden - 1932 - ajan osoitteella: Helsinki, Museonkatu 9. B. 21, Jukka Junes. Häneltä myöskin saa näiden - noin sataan nousevan - vapaakappaleen lisäksi tilata tätä vihkosta, jos jollakin siihen halua ja tarvetta on. Näistä tilatuista kappaleista olen kuitenkin pakoitettu suuriin nousevien kustannusten peittämiseksi perimään Smk. 10:-, jota paitsi postimaksu on mukaan liitettävä.

T. T.

Alkuun