Esipuhe:
Lukiessani
hallussani olevasta nahkakantisesta 1853 vuoden painosta olevasta
kuvaraamatusta, sen kellastuneilta, kuluneilta lehdiltä I. Mooseksen kirjasta
12:sta luvusta kohdan: "Ja Herra
oli sanonut Abrahamille: Lähde maaltas, ja suvustas ja Isäs huoneesta: sille
maalle, jonka minä sinulle osotan. Ja minä teen sinut suureksi kansaksi, ja
siunaan sinun, ja teen sinulle suuren nimen, ja sinä olet siunaus." –sen
kohdan lukiessani olen pusähtynyt ajattelemaan, että mitä Herra sanoi
Abrahamille, sen saattoi sisimmässään Herran käskynä tuntea sekin mies,
joka tämän Raamatun sisäkannelle oli kaivertanut omistuksensa: "Denna bok
tillhör Bonden Anders Gustaf Granroth äller Junes (Keveranda den 10 Mars
1853)" ja joka Abrahamin tavoin jätti vuosisataisen synnyinseutunsa, sukunsa
ja isänsä huoneen, siirtyäkseen Pietarsaaresta yksinäisenä nuorena miehenä
Pohjan Tornioon, missä nyt, lähes sata vuotta myöhemmin, hänestä lähtöisin
on laaja sukukunta, jonka juuret työntyvät jo kauas muuallekin Suomeen. Tämän
sukukannan on hyvä muistaa Kanta-Isäänsä. Tälle sukukannalle, sen pää- ja
sivuhaarojen satalukuiselle väestölle tahdon omasta puolestani tutkimusteni
nojalla valaista menneisyyttä ja osoittaa samalla, miten laajalti tätäkin
sukua on olemassa ja edelleen kasvamassa.
Tämä tehtävä
on jo kauan kangastanut mielessäni, mutta en ole aikaisemmin päässyt sitä
toteuttamaan. Nytkään en ole siihen tilaisuudessa kuin vähässä määräsä.
Toivon kuitenkin, että voin tuonnempana julkaista vielä uuden sukua selvittävän
ja eritoten kauemmas menneisyyteen tunkeutuvan vihkosen, johon toivon saavani
sukukunnan vanhimmilta ja muilta asioita tuntevilta henkilöiltä myös lisää
suusanallista tietoa. Kaikellainen muukin avustus samaa tarkoitusta silmälläpitäen
on tervetullutta.
Koska tämäntapaisella
sukujulkaisulla on pitempiaikainen kuin vain hetken arvo, tahdon lähettää
vihkosen kaikille Anders Gustaf Granrothista polveutuville suvun jäsenille,
nuorimmillekin, jotka hekin myöhemmiin voivat siihen tuntea mielenkiintoa, ehkäpä
tämän avulla ryhtyä lähemmin omaansakin, isän tai äidin puolelta toisaalle
johtavaa sukupuutaan tutkimaan.
Itse
Alatorniolla syntyneenä ja Juneksen sukutalossa kasvaneena tunnen juureni
olevan vahvasti tässä Äitini suvusa, jonka kantavanhemmille tahdon näilläkin
riveillä vaatimattomasti kunniaa tehdä.
Helsingissä
24.11.1931
Tauno Tattari.
I. Benedictus
Granroth – Oulun kappalainen. - † 1715
Anders Gustaf
Granrothiin johtavan suvun vanhin jäsen tähän astisten tutkimusten mukaan
maisteri Benedictus Granroth, joka vuosisadan vaihtessa 1700 on ollut Oulun
kappalaisena. Toistaiseksi on hänen sukuperänsä selvittämättä. Samoin
puuttuvat myöskin häntä koskevat lähemmät tiedot. Tiedetään kuitenkin ,
että hän Ison Vihan aikana oli maanpaossa Ruotsissa ja kuolikin Piteåssa
1715.
On
mielenkiintoista tietää, millaiset olivat olot Oulussa noina entisinä
aikoina, jolloin eräs sukumme kantaisistä, mahdollisesti useampikin, siellä
vaikutti. Senpä vuoksi otettakoon tähän Tietosanakirjan historiikista
seuraava ote:
Oulun
historiaa muinaisina aikoina.
Oulunjoen
suulla oli jo keskiajalla kauppapaikka. Onpa arveltu, että sinne jo siihen
aikaan oli rakennettu jonkunlainen linnoitus. Uuden ajan alussa Oulu oli tärkein
Pohjanmaan n.s. "satamista"; siellä kauppamiehet Ruotsin ja Suomen eteläisimmistä
kaupungeista kesäisin kävivät kauppaa, varsinkin turkiksilla, sisämaasta
saapuvien karjalaisten kanssa, jotka siitä suorittivat veroa haapiolta l.
venheeltä.
Olun linnan
rakennutti Juhana III:n venäläissodan aikana 1590 Pietari Bagge. V.1605
Pohjanmaan käskynhaltija Iisak Bem sitten Kaarle IX:ltä sai käskyn uudestaan
rakentaa linnan ja sen vastapäätä mannermaalle perustaa kaupungin.
Etuoikeuskirjansa uusi kaupunki sai 1610 sen porvareilla piti olla oikeus käydä
kauppaa koko Ruotsin valtakunnassa ja puutavaroilla ulkomaillakin, sekä säädetystä
verosta rakentaa sahamyllyjä ja poltaa tervaa. Myöskin oikeutettiin kaupunki
1620 Heikin päivän aikana talvella pitämään markkinat Kalajoella, "koska
Savon talonpojilla siihen aikaan oli tapana tavaroineen sinne tulla". Mutta
vuoden 1617 kauppasäännöllä oli sen purjehdusoikeus rajoitettu
Pohjanlahteen, Turun ja Tukholman pohjoispuolelle, ja turhat olivat sitten,
jotain satunnaista poikkeusta lukuunottamatta, porvarien pyynnöt
purjehdusoikeutensa laajennuksesta. Näin ollen kaupungin liike ei päässyt
mainittavasti voimistumaan, väkilukukin pysyi Isoon Vihaan asti alhaisena, eikä
sekään auttanut, että Oulu ajoittaisin 1600-luvulla oli lääninhallituksen
paikkana. Teollisuutta edustivat 1640-luvulla perustettu pikipolttimo sekä
muutamat Merikosken putaissa olevat saha- ja jauhomyllyt. Tärkein vanhan Oulun
teollisuuslaitoksista oli kuitenkin linnan yhteyteen Plaatansaarelle 1617
perustettu kaira l. poramylly, jossa valmistettiin mm. kiväärejä ja joka
laatuaan ainoana Suomessa oli olemassa vuoteen 1638, jolloin se siirrettiin Söderhamiin.
Uuden iskun Oululle tuotti tervakomppanian perustaminen 1648, sillä ulkomainen
tervakauppa pidätettiin nyt muutamille Tukholman kauppiaille ja Oulun osalle
tulevat tervamäärät rajoitettiin osaan entisestä.
Jo alusta
alkaen oli kaupunkiin perustettu koulu, jossa jo 1613 oli 70 oppilasta ja joka
1682 tehtiin triviaalikouluksi. V.1642 määrättiin Ouluun elokussa pidettäväksi
vapaamarkkinat. Vuosisadan keskivaiheilla oli kaupungissa pormestari Krögerin
ja kaupunkilaisten välillä pitkällinen, vuosikymmenen ajat kestävä riita,
joka vihdoin 1662 päättyi Krögerin virasta eroittamiseen.
V.1652 Oulu
suurimmaksi osaksi paloi: Ison Vihan aikana se oli useamman kerra hävityksen ja
ryöstön alaisena. Samanaikaisia onnettomuuksia lisäsi kaksi 1705 sattunutta
tulipaloa, joissa kolmattasataa taloa tuhoutui. Uudenkaupungin ja Turun
rauhanteot vaikuttivat Oulun kauppaan siten, että Ruotsille jääneen
Pohjois-Karjalan kauppa nyt suureksi osaksi suuntautui sinne. Mutta kohta
vapaudenajan alusta ilmestyy entistänsä itsetietoisempana se tyytymättömyys,
jota ankara ja kohtuuton
kauppapakko oli Pohjanlahden kaupungeissa synnyttänyt. Jo valtiopäivillä 1719
ja 1720, siis sodan vielä kestäessä, Pohjanmaan kaupungit, niiden joukossa
Oulu, aloittivat taistelunsa vapaampienkauppaoikeuksien saamiseksi itselleen,
mutta kohtaavat kovaa vastarintaa Tukholman etujen edustajilta, ja tätä
taistelua jatkuu sitten aina vuoteen 1765 asti, jolloin vihdoin kauppapakko
murretaan ja Oulu saa tapulioikeuden. V. 1776 Oulu myöskin tuli nyt perustetun
uuden läänin pääkaupungiksi. Nämä seikat vaikuttivat, että kaupunki
suuresti kasvoi ja väkiluku lisääntyi: ennen Isoa Vihaa se korkeimmillaan
ollessaan tuskin lienee noussut yli 1000 hengen, mutta 1800 oli asukasluku 3,483
ja nykyään n.23,000.
Oulun jo
keskiajalla perustettu seurakunta kuului kappelina Liminkaan ja tuli itsenäiseksi
kaupunki- ja maalaisseurakunnaksi 1606. Ensimmäinen kirkko lienee rakennettu
1613.
Piitime
(ruotsiksi Piteå)missä kappalainen Benedictus Granroth kuoli, on kaupunki
Pohjois-Ruotsissa, Norrbottenin läänissä, Piitimenjoen suussa, 10km merestä,
osaksi joen vasemmalla rannalla, osaksi Häggholmin saarella. Kaupungin
asukasluku on nykyään n.3000. Siellä harjoitetaan merenkulkua, kalastusta ja
kauppaa. Kaupunki on perustettu 1621 (nimellä Hedvigstad) 6km nykyisestä
paikastaan, jonne se siirrettiin 1668. Venäläiset ryöstivät Piitimenkin
1716, ja hävittivät sen täydellisesti 1721. V.1810-56 Piitime oli
Norrbottenin läänin pääkaupunkina.
II. Gustaf Granroth – Pietarsaaren kappalainen
vv. 1735-1755.
On
toistaiseksi tuntematonta minkä ikäisenä kappalainen Benedictus Granroth
kuoli. Vanhempien kirkonkirjojen hajanaisuuden ja osaksi puutteellisuudenkin
vuoksi ei myöskään ole tiedossa Gustaf Granrothin syntymäaika. Hän oli
kappalaisena, niinkuin isänsäkin, ja että hän oli Benedictus Granrothin
poika, se selviää Vasa Trivialskola'n 200-vuotisjulkaisusta 1684-1884
(painettu Uusikaarlepyyssä 1884), jossa (suomennettuna) mainitaan: Gustaf
Granroth (maisteri Benedictus G:n poika, Oulun kappalaisen, joka Ison Vihan
aikana kuoli maanpaossa Piitimessä 1715). Hän tuli 1735 Pietarsaaren
kappalaiseksi, kuoli 1755. Hänellä oli poika Elias, joka oli Munsalan
kappalaisena, ainoa poika, jonka Stranberg (eräs historioitsija) tuntee, mutta
todennäköisesti oli hänellä useampia lapsia, joiden kautta tästä
pappismiehestä on polveutunut huomattava talonpoikaissuku Pietarsaareen, josta
suvusta eräs, myöskin Vaasan koululainen, on ollut valtiopäivämiehenä ja
monet muut mm. lautamiehinä pitäjissään. Suvulla on hallussaan arvokkaita
vanhoja hopeaesineitä, jotka periintyvät aina kantasuvun mukana jälkeläisille.
On todennäköistä,
että Pietarsaaren kappalainen Gustaf Granroth oli nuorena isänsä mikana myös
maanpaossa, mutta on Ison Vihan päätyttyä ja rauhan palauduttua tullut
takaisin Suomeen ja käynyt koulua Vaasassa sekä valmistunut Turun Akatemiassa
papiksi. Niinkuin sanottu Pietarsaaren kappalaiseksi hän tuli v.1735. Ainakin hänestä
alkaen on Granroth-suvun kotipaikkana Pietarsaari. Kukaties se on ollut sitä jo
aikaisemminkin.
Koska
Pietarsaari joka tapauksessa on suvun vuosisatainen kotipaikka, ollen tavallaan
nykysuvun ensikehto, on jälleen hauskaa tutustua paikkakuntaan ja sen
aikaisempaan historiaan, joka samaala osalta on Granroth-suvun historiaa.
Tällä kertaa
lyhyitä otteita "Suomenmaa"-teoksesta, joka kertoo seuraavaa:
Pietarsaari,
ruotsiksi Pedersöre l. Pedersö.
Pietarsaaren
pitäjässä, jonka asujamisto on ruotsinkielistä, asutus on keskittynyt
suuriin kyliin, missä pienellä alalla kymmenet talot kohoavat toistensa läheisyydessä.
Väkirikkaimmat kylät ovat Västersund (n.1450 asukasta) ja Kirkonkylä (n.1350
asukasta). Maatalousseutua. Johan Rosengårdin tilalla Östensössä ja Wilhelm
Granrothin tilalla kirkonkylässä ovat suurimmat kauppapuutarhat. Liikenneolot
ovat hyvät. Maanteitä on runsaasti, ja sitäpaitsi kulkee Pohjanmaan rata läpi
pitäjän, lähettäen Bennäsin asemalta sivuradan Pietarsaaren kaupunkiin ja
edelleen Alholman satamaan.
Pietarsaaren
pitäjä lienee peräisin siltä ajalta, jolloin kristinusko näille maille
tuotiin, siis 1200-luvulta, vaikka se ensi kertaa mainitaan vasta 1348. Sen
kirkonkin arvellaan olevan 1200-luvulta. Se käsitti alkujaan koko Vaasan läänin
pohjoisen osan, jossa nyt on n. 30 seurakuntaa. Siitä on muodostettu mm.
Kokkola ja Uusikaarlepyy. Ruotsalaisen asutuksen ikää tällä seudulla on
katsottu sellaisten nimien kuin Forsö ja Frösö todistavan, jotka viittaisivat
pakanuuden aikaan. Pietarsaarelaiset harjoittivat jo aikaisin kauppaa
maalaistavaroilla ja saivat siihen 1348 kuningas Maunu Eerikinpojan luvan.
Mahdollista on pirkkalaisten kaupankäynti näillä seuduilla. Vuodesta 1608 oli marski Jaakko de la Gardiella läänityksenä
Pietarsaaren pitäjä, ja 1652 hänen leskensä Ebba Brahe sinne perusti miehensä
muistoksi Jakobstad nimisen kaupungin. Isot kuolovuodet riehuivat täällä hävittävästi.
Yhden vuoden kuluessa 1696-97 kuoli pitäjässä 1,035, mutta syntyi vain 87
henkeä. Napuen taistelun jälkeen kohtasi Pietarsaarte ryöstö. Kansa pakeni
metsiin. 204 henkeä tapettiin kiduttamalla. 20 kuoli vaivoihinsa ja 184
paleltui kuoliaaksi. Kirkko ryöstettiin, mutta kun venäläiset aikoivat
anastaa kirkonkellot ja rupesivat niitä kirveellä irroittamaan, halkesi
kirkkomaa suurella ryminällä ja he lähtivät hädissään pakoon. V.1721-22
olivat katovuosia, joten asukasten täytyi elää oljilla ja petulla. Väkiluku,
joka v.1700 oli n.2500, oli 1723 vain 1600-1700 henkeä. Suomen sodassa Kulneff
Sundbyn kohdalla hätyytti perääntyvää Ruotsin armeijaa huhtikuun 1.päivänä
ja syyskuun 17.päivänä 1808. Krimin sodan aikana pommittivat seutua
englantilaiset.
Asukasluku
maaseurakunnassa oli 1923 7,130, joista suomenkielisiä vain 172.
Pietarsaaren
kaupungissa (ruotsiksi Jakobstad), jonka perustamisasiakirja on vuodelta 1653,
oli 1815 asukkaita 1103 henkeä, kohoten asukasluku 1860 1874:ään ja nykyään
7435 henkeen.
III Johannes Granroth – valtiopäivämies
* 1739 - † 1790.
Pappeus näyttää
entisinä aikoina pysyneen pitkälti Granrothien suvussa. gustaf Granrothin
vanhin poika Elias, joka on syntynyt 1736, lähetetään kouluun aina Tukholmaan
saakka, missä todennäköisesti on pojan sukulaisia, mutta hän siirtyy sieltä
Vaasaan triviaalikouluun, käy sen läpi, tulee maisteriksi 1760 ja
kappalaiseksi Munsalaan (Pietarsaaren lähipitäjiä ja samaa rovastikuntaa,
asukasluvultaan nykyään n. 5000:n pitäjä) v.1777. Seurakunnan
sielunpaimenena vaikuttaa hän lähes 20 vuotta, kunnes
kuolema kohataa hänet maaliskuun 29 p:nä 1795, hieman harvinaisena
hetkenä, ilta-aterialla oltaessa. Vaikka suku Anders Gustaf Granrothiin ei lähdekään
Elias Granrothista, mainittakoon tässä kuitenkin, että vielä hänenkin
poikansa Johan Granroth luki papiksi, joten suvussa peräjälkeen ainakin neljässä
polvessa on ollut pappismiehiä.
Esityksen
alaisen suvun jatkajaksi tulee Johannes Granroth, edellisen nuorempi veli, josta
ennen mainittu Vaasan triviaalikoulun historia mainitsee:
Johannes
Granroth, s.1739, Pietarsaaren kappalaisen poika, ryhtyi maanvikjelijäksi Pirilön
tilalla Pietarsaaressa, oli lautamies ja valtiopäivämies ja huomattava
pietarsaarelaisen talonpoikaissuvun kantaisä. Hänen nuorempi veljensä Gustaf,
s.1746, oli kauppiaana Kokkolassa.
On
mahdollista, että Johannes eli lyhennettynä Johan Granroth vävypoikana tuli
Pirilön taloon, jonka hän yhtä hyvin on voinut ostaakin. Niinkuin nähdään
on hän paikkakunnallaan ollut luottamusta nauttiva mies. Valtiopäivillä
Tukholmassa on hän todennäköisesti ollut vv.1778, 1786. Valtakuntaa hallitsi
silloin kuningas Kustaa III (1771-1792). Edellä on juuri ollut ns. vapauden
aika, joka ei muodostunut maalle erikoisemmin onnelliseksi, ja niinpä Kustaa
III yrittää ja saakin aikaan vallankumouksen. Se tapahtuu v.1772. koska noiden
aikojen valtiolliseen toimintaan Johannes Granrothkin talonpoikaisena edustajana
on ollut ottamassa osaa, kosketeltakoon tässä lyhyesti myöskin Kustaa III:n
aikuista politiikkaa ja valtiollista toimintaa.
Vallankumouksen
tapahduttua Kustaa III ryhtyi melkein kaikilla yhteiskunnan aloilla
uudistuksiin. Hallinnon alalla poistettiin väärinkäytöksiä ja virkamiehistön
palkkaussääntö parannettiin.. Oikeudenkäyntilaitosta uudistettiin,
kiduttaminen lakkautettiin, yleistä terveydenhoitoa parannettiin,
taloudellisella alalla saatiin aikaan uutta kohoamista, viljakauppa julistettiin
vapaaksi, säädettiin painovapaus ja ryhdyttiin parannustoimiin maa- ja
merisotalaitoksissa. Tulevaisuus näytti valoisalta valtiopäivien kokoontuessa
1778. Antoivatpa syrjäytetyt säädytkin kiitollisen tunnustuksensa
kuninkaalle.
Mutta olot
valtakunnassa kayvät jälleen huonommiksi. huikentelevasti elänyttä
kuningasta vastustetaan jo 1786 valtiopäivillä. Muutenkin joutuu kuningas
ankaran arvostelun alaiseksi, hän katkeroituu ja aloittaa 1788 sodan Venäjää
vastaan. Siinä hän epäonnistuu. Siltä ajalta on myöskin itsenäisyysmiestemme
ns. Anjalan liitto. Aateliston yhä edelleen jatkaessa vastarintaansa Kustaa III
ensin vangituttaa heistä pahimmat ja järjestää sitten vuoden 1789 valtiopäivillä,
joilla Johannes Granroth tuskin enää on ollut, koska hän jo seuraavana vuonna
kuoli, niin että aatelittomat säädyt, mm. talonpoikaisto, saavat huomattavia
etuja.
IV. Elias Granroth * 1770 - † 1832
Valtiopäivämies
Johan Granrothin puolison nimi oli Beata Pehrintytär (Pirilö?), joka oli
syntynyt 1743. Heillä oli poika Elias, joka syntyi 1770 ja kuoli 1832. Poika
oli parissakymmenissä isänsä kuollessa (51-vuotiaana). Äiti eli aina
83-vuotiaaksi ja kuoli 30.1.1826, ehtien siis nähdä vielä pojanpojanpoikansa
Anders Gustafinkin.
Elias Granroth
on ilmeisesti jatkanut maanviljelystä isänsä tilalla, mutta on tietysti
ahertanut paljon muissakin toimissa. Sen ajan talonpojat Pietarsaaressa
ansaitsivat huomattavasti mm. tervalla ja alusten teolla ja niiden myynnillä.
Niinpä mainitaan Pietarsaaren talonpoikain vv.1782-1807 valmistaneen yhteensä
171 alusta.
Elias Granroth
oli naimisissa Maria Juhontyttären kanssa, joka oli 11 vuotta nuorempi. Hän
oli nimittäin syntynyt 1781. Kuolinvuotta ei kirkonkirjaotteessa ole.
V. Lars Johan Granroth * 1804 - † 1867
Lars Johan
Eliaanpoika Granroth on vihdoinkin Anders Gustav Granrothin, sittemmin Juneksen,
isä. Hän on syntynyt 13.9.1804, sivumennen sanoen samoihin aikoihin kuin
kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg samoilla tienoilla, hyvin
arvattavasti vielä samassa kylässä. 1822 Lars Johan G. vihittiin Brita Caisa
Antintyttären kanssa (s.1799). Heidän avioliitostaan syntyi kaikkiaan 9 lasta,
joista kirkonkirjatiedot eivät, ainakaan ensilähteistä, ole aivan täydellisiä:
1)
Maja Lovisa, synt.
22.1.1823, muuttanut Tornioon 1850 ja mennyt naimisiin torppari Niilo
Pihlajasaaren kanssa. Heidn poikansa Pekka on vielä elossa Alatornion Raumolla.
2)
Anders Gustaf, synt. 12.1.1824, muuttanut Tornioon n.1840 (kirkonkirjansa tosin vasta 1847
naimisiin mennessään).
3)
Caisa Greta, synt.
7.8.1825 (naimisissa).
4)
Johan, synt.
4.5.1828, kuoli 1856.
5)
Johanna, synt.
12.4.1831 (naimisissa).
6)
Lars Petter, synt
1835
7)
Sanna Stina, synt.
20.4.1837, muuttanut Tampereelle 1862.
8)
Sophia Carolina,
synt. 21.2.1840 (naimisissa).
9)
Jacob, synt.
7.4.1844.
Lars Johan Granroth kuoli 12.4.1867. Vaimonsa
Brita Caisa oli lähtenyt jo ennen häntä, 13.1.1863. Kaikki lapset olivat siis
vanhempien kuollessa täysikasvuisia.
VI. Anders Gustaf Granroth eli Junes.
Tapahtuu suvun
kotipaikkamuutos. Pietarsaaresta lähtee Lars Johan Granrothin vanhin poika jo
15-vuotiaana pohjoiseen, asettuu Tornioon ja tulee siellä oman huomattavan
sukuhaaransa kantaisäksi. Ennenkuin käymme käsiksi Anders Gustaf Granrothin
elämänvaiheisiin, luomme jälleen katsauksen uuden paikkakunnan, Tornion
seudun, historiaan ja oloihin sellaisina kuin niitä lyhkäisesti
tietosanakirjassa kuvataan.
Tornio
ja Alatornio
Jo
keskiajalla Tornio mainitaan kauppapaikkana, johon kokoontui ulkomaiden
kauppiaita Lapin ja Peräpohjolan tuotteita ostamaan. V.1316 mainitaan
"ecclesia et presbiter de Thorma" (Tornion seurakunta ja pappi), mikä
maininta tarkoittanee Pirkkiön saarella sijainnuttaAlatornion vanhinta kirkkoa.
Hyvin havainnollisen kuvan Tornion kaupungista ja kauppaliikkeestä, erittäinkin
markkinoista, antaa Olaus Magnus kertomuksessaan. Hän kävi Torniossa 1519.
Pirkkalaisten kaupan keskuksena Tornio on usein mainittu, ja myöskin venäläisten
mainitaan tulleen Tornioon kauppamatkoille. Oikeudellisessa merkityksessä
Tornio ei kuitenkaan ole ollut kaupunkina ennenkuin se 12 päivänä toukokuuta
1621 sai kaupungin oikeudet. Jo 1604 oli Daniel Hjorth, joka hallituksen
toimissa oli liikkunut Lapissa ja jolla oli mm. Seittenkarin saari (nyk. Ruotsin
puolella) lähellä Torniota läänityksenä, saanut tehtäväkseen valita
paikan kaupungille. Ehdolla lienee ollut nykyinen Hellälänniemi Pirkkiön
saarella sekä nykyinen suensaari. Oikeuskirjassa 1621 kaupungin alueeksi
annettiin koko Suensaaren kylä, 3 manttaalia, joista oli ainoastaan
tavanmukainen vero suoritettava valtiolle. Tornion kauppa-alueeksi määrättiin
Alatornion, Ylitornion ja Kainuun pitäjät. Lisäksi olivat Tornion
kauppa-aluetta Tornion ja Kemin Lappi. Kemin pitäjän kauppa määrättiin
yhteiseksi Oululle ja Torniolle. Tornion maa-aluetta pienensi uusi raja 1809: se
tuli kulkemaan juuri kaupungin länsipuolitse, jo silloin kuivunutta jokihaaraa
pitkin. Rauhanteossa menetetyn maan korvaukseksi Torniolle myöhemmin
lahjoitettiin muutamia tiloja Pirkkiön ja Putaan kylissä, sekä määrättiin
valtion rahoista suoritettavaksi vuotuinen rahallinen korvaus. Tapulin oikeudet
Tornio sai Ruotsin Länsipohjaan kuuluvana kaupunkina 1765. Merkitykseltään se
ei kuitenkaan ole huomattavammin kaupunkia vaurastuttanut. Varsinkin kun vuoden
1809 rauha teki Tornion rajakaupungiksi ja siten riisti siltä suuren osan sen
kauppa-alueesta.
Kaupungin
kehitystä uudempana aikana osoittivat tiedot sen väkiluvusta: 1815 oli
kaupungissa asukkaita 692, 1860 oli 693, 1880 968 ja 1900 1523 sekä nykyään
n.2300.
Tulipalot hävittivät Torniota 1672,1677,1688,1714 ja 1871. Vuosina 1656 ja 1657 pidettiin Länsipohjan ja Pohjanmaan maakunnan säätyjen kokouksia Torniossa, jolloin myönnyttiin sotaväen ottoon ja erinäisten sotavarojen suorittamiseen maan puolustukseksi. V. 1694 tapahtuneesta kuningas Kaarle XI:n käynnistä Torniossa on muistoksi lyöty mitali. Suomen sotaväen vaiheista on ehkä surullisin muisto sotaväen sairaus ja runsas kuolleisuus. Virkamaan sotilashaudat Alatorniolla ovat siitä muistona.
Mainittakoon tässä
lisäksi Tornion osuudesta mailmansodan aikana. Silloin se sai muutamaksi
vuodeksitakaisin muinaisen merkityksensä kansainvälisessä liikenteessä, kun
Itämeren kulkuväylän sulkeutuessa sekä kansainvälinen matkustajaliikenne
että tuontikauppa ohjautui tänne kauaksi pohjoiseen. Yhtäkkiä alkanut jättiläisliikenne
aiheutti 1914 kiireisen rautatien rakentamisen Torniosta Karunkiin. Näin sai
alkunsa Tornionlaakson rautatie, jooka nykyisin päättyy Ylitornion
Kaulirannalle.
Alatorniosta
antaa "Suomenmaa" palasittain seuraavan kuvauksen:
Alatornio on
Peräpohjolan ensimmäisiä pitäjiä taloudellisten mahdollisuuksien
runsaudessa ja monipuolisuudessa, ja vetää itse asiassa vertoja mille muulle
Suomen seudulle hyvänsä. Niinpä onkin asutus ikivanhaa, vaikka sen on päätelty
käyneen mainittavassa määrässä kiinteäksi vasta 1300-luvulla. Aikaisemmin
perustui toimeentulo runsaaseen lohensaaliiseen, mutta alusta lähtien myös
karjaan ja maahan. Liikeasemaltaan Tornionjokisuu jo keskiajalla kehittyi
huomattavaksi kauppapaikaksi ja myöhemmin myös teollisuuspaikaksi.
Virallisesti määrätyistä
kylistä sijaitsevat Tornion kaupunkia vastapäätä olevalla rannalla alempana
Pudas ja ylempänä Kiviranta. Muut kylät ovat Alavojakkala, Ylivojakkala,
Liakka, Yliliakka, Alaraumo, Yliraumo, Laivaniemi, Kaakama, Kantojärvi, Arpela,
Könölä, Pirkkiö, Kuusiluoto ja Röyttä.
Seudun vanha pääelinkeino
kalastus kykenee yhä antamaan asukkaille tuntuvaa lisäansiota. Tornionjoessa
on kaksi suurta lohipatoa, Kivirannan ja Sumisaaren, joista edellinen on koko
Peräpohjolan tuottavin. V:sta 1765 on Tornionjoessa ollut järjestetty
yhteiskalastus. 1791 ruotsinvalta vuokrasi Tornionjoen kalastuksen
yhteiskalastuksena jokivarren asukkaille rahavuokraa vastaan 100 vuodeksi.
Sopimuksen päätyttyä uusittiin Ruotsin ja Venäjän välillä sopimus
lohenkalastuksen yhteisestä käyttämisestä. Sopimus, jonka voimassaoloaika päättyi
1917, sovellutti huutokauppamenetelmää eri kalastuspaikkoja tai niiden
osuuksia vuokrattaessa. V.1928 Ruotsin kanssa tehdyn viimeisin
kalastussopimuksen mukaan jakaantuu saalis tasan kummankin valtion asukkaitten
keskeisille kalastuskunnille, joista Suomen puolella on patojen osakkaana
Kivirannan sekä Ala- ja Ylivojakkalan kyläin tilallisten omistama"Tornion
Lohenpyyntikunta". Vielä viime vuosina ovat padot antaneet yhteensä
n.20000kg lohta, taimenta ja siikaa.
Peräpohjolaan
johtava rannikon valtatie on jo ikivanha Torniosta Alkkulaan valmistui tie 1829.
Mainittakoon, että Rovaniemen tie valmistui 1840-luvun lopulla, Kemijärven tie
1850-luvulla ja Lapin ensimmäinen tie Kittilään 1889, Muonioon 1895 ja
Enontekiölle vasta 1906. Pohjanmaan rata valmistui Tornioon 1903 ja
maailmansodan aikana rakennetun Karungin radan korjaukseen ryhdyttiin 1921, niin
että tällä radalla on liikenne ollut Karunkiin asti käynnissä vuodesta
1923.
Alatornion
nimi lienee tullut käytäntöön vasta sitten kun Ylitornio erotettiin emäseurakunnasta.
Alatornioon ovat kuuluneet Karunki ja Tornion kaupunki. Edellinen erotettiin
rauhanteossa Ruotsin Karungista, tehtiin kappeliksi v.1812 sekä viimein v.1859
muodostettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi. Kirkollisten olojen järjestelyjen
yhteydessä liitettiin Tornion kaupunki 1812 kappelina Alatornion emäseurakuntaan.
Kummallakin seurakunnalla oli yhteinen papisto aina vuoteen 1896, jolloin
Tornion kaupunki erotettiin eri kirkkoherrakunnaksi. Alatornion kirkko on
rakennettu 1400-luvulla sekä myöhemmin korjailtu ja laajennettu, kunnes se
1797 sai nykyisen asunsa. Vanha kirkko muodostaa siitä enää vain itäisen
haaran. Nykyisin on kirkko Peräpohjolan maaseurakuntien komein ja kaunein.
Kirkon urut ostettiin Tukholmasta 1760. mutta ovat vielä vanhemmat.
1810, kohta
Haminan rauhan jälkeen, oli Suomen Alatorniolla kirkonkirjain mukaan asukkaita
3 018, v.1850 5 356, 1880 4 906 ja nykyään n. 10 000.
Ensimmäinen
kansakoulu perustettiin Alatorniolle Raumolle 1875. Peräpohjolan kansanopisto
aloitti toimintansa Kivirannalla 1901. Säästöpankki perustettiin 1902 ja Länsipohjan
osuuskauppa 1906.
Renkipojasta suurtalolliseksi
Niinkuin tähän
mennessä jo tiedämme Anders Gustaf Granroth saapui Tornioon 15-vuotiaana
poikana, hurstipuku päällään ja 30 kopekkaa taskuissaan, niinkuin hän itse
on sanonut. Hän tuli rengiksi Torppiin, joka oli silloin, 1840-luvulla ja myöhemminkin,
huomattava maa- ja karjatila. Nykyisin omistaa tilan rautatiehallitus. Päärakennus
on Tornion asemavirkailijain asuntolana. Suurri navettarakennus sitävastoin on
purettu asema-aluetta laitettaessa.
Noin kymmenen
vuotta oli Anders Gustaf Torpin talon palveluksessa. Hän meni siellä naimisiin
toisen palkollisen, Alatornion Liakasta kotoisin olevan talontyttären Greta
Nosan, kanssa. Vihkiminen tapahtui 1847. Brita Greta Juhontytär Nosa oli
syntynyt 1813 ja oli siis 9 vuotta miestään vanhempi. Ensimmäinen lapsikin,
Gustaf:ksi vanhojen traditioiden mukaisesti kastettu, syntyi Torpissa. Mutta
seuraavana vuonna, 1848, osti Anders Gustaf Granroth Kivirannan kylästä
Juneksen tilan, ja niin tuli renkipojasta suurtalollinen.
Elämänsä
Torpissa viime vuosisadalla on tämän kirjoittajalle antanut tietoja Pakkalan
talon vanha emäntä Vojakkalasta, o.s. Greta Viuhkola, joka itse aikanaan oli
Juneksella Anders Gustaf Granrothin palveluksessa ja jonka miesvainaja oli n.
vv.1860-1870 isäntärenkinä niinikään Torpissa. Torpin omisti silloin
Tornion apteekkari Hougberg, joka itse joka aamu klo 4:ltä ilmestyi Tornion
puoleiselle rannalle ja töräytti raikuvasti torveensa. Se oli merkki siitä,
että hänet piti hakea joen yli ja että töiden piti alkaa. Samanaikaisesti
saattoi Torpissa olla aina kymmenenkin renkiä ja saman verran piikoja. Olipa se
joskus kuin köyhäintalo, johon kaikki kiertäväiset ja paikattomat
turvautuivat. Vanhemmat palkolliset jäivät elättivaareiksi ja mummoiksi, niin
että hautajaisiakin saatiin pitää tuhkatiheään.
Talontytär
Brita Greta Nosa, sittemmin Juneksen talon emäntä, oli Torpissa karjakkona. Hän
oli vankka, vaaleaverinen ja terveyttä uhkuva nainen, jonka ensimmäisen
synnytyksensäkin aikana muistetaan vain pari päivää pysytelleen poissa töistä.
Juneksen talo ja tila.
Ei ole jäänyt
muistiin, enkä tähän tarpeeseen ole saanut selvitetyksi, keneltä Anders
Gustaf Granroth eli "Kummi-Pappa", niinkuin häntä yleisesti myöhemmällä
iällään nimitettiin, talon ja tilan osti, mutta luultavasti on sitä
aikaisemmin asunut juuri Junes-niminen suku, jota vieläkin on olemassa eräillä
tahoilla Peräpohjolaa, mm. Simossa ja Alatornion Raumolla, mutta joka ei ole
sukulaissuhteissa mitenkään siihen sukuun, joka niinikäänJunes-nimisenä
Anders Gustaf Granrothista alkaa. Pohjalaisen tavan mukaan uutta omistajaa
alettiin kutsua hänen talonsa nimellä. Mitä muuten Junes-nimen alkuperään
tulee, on se epäilemättä pirkkalaisten ajoilta, niinkuin monet muut nimet
Tornionjokisuulla, missä pirkkalaiset muinoin kävivät kauppaa ja jota osa
heistä on asuttanut. Prof. V. Voionmaa arvelee Junes-nimen saaneen alkunsa
Juneh-suvusta, jonka niminen talo vieläkin on Hämeessä.
Oston aikuinen
asuinrakennus ei enää ole jälellä. Se sijaitsi siinä, missä Juneksen
kartanon "toinen puoli", nykyisin Otto Juneksen omistama, kohoaa. V.1857-58
rakennettiin Tornionjoen suuntaan mahtava päärakennus, jota tuli tuhosi 1926
ja joka nykyisin on kamariparia lyhyempänä Antti Palon omistama. Sellaisena
kuin tämän vihkosen kannessa oli Juneksen kartano joelta päin katsottuna n.70
vuoden ajan (kuva vuodelta 1916).
Maan-
ja karjanhoitoa – lohenpyyntiä – pitkiä kauppamatkoja.
Junes
oli luonnollisesti alusta alkaen huomattava maa- ja karjatila. Lohipadosta
saatiin myös hyviä saaliita, ja ne vaurastuttivat yhä eteenpin menevää
taloutta. Kestikievari tuli Junekselle jo hyvin varhain. Välillä se oli
Purralla, välillä taas Peräntiellä, mutta tuli taas Junekselle uudelleen.
Anders Gustaf Granroth itse harrasti kaikenlaista kaupantekoakin: lohen,
maalaistavaroiden, hevosten ym. Jopa hän Krimin sodan aikoina ulotti
kauppamatkojaan aina Savoon, pääasiassa Kuopioon, ja Etelä-Suomeenkin saakka.
Todennäköisesti nämä kauppamatkat olivat hyvin tuottavia. Yhtenä
vientitavarana – muualle Suomeen – oli siihen aikaan suola.
Anders
Gustaf Granrothista ei ole jäänyt minkäänlaista kuvaa jälkipolville. Näöltä
ja olemukselta jossain määrin muutenkin sanotaan hänen eniten muistuttaneen
pojanpoikaansa Otto Junesta, joskin hän oli huomattavasti lihavampi. Tornioon
tullessaan hän ei puhunut sanaakaan suomea, mutta oppi sitä täällä ja käytti
sitä kotikielenäänkin – niin ruotsinvoittoista kuin se olikin. Muutamia
muistiin jääneitä näytteitä siitä: Saattaessaan kiivastua lapsenlapsilleen
– sellaistakin sattui, niin paljon kuin Kummi-Pappa heistä pitikin, mm. joka
lauantai-ilta kaupunkimatkoiltaan tuoden jokaiselle tuliaisina "örfvilan"
– ärjäisi hän: "No mennä siitä, muuten minä otta niska perssaus
kiinni, heittä katolle". Tai:"Ärkki, Ärkki, älä mennä siihe tärvaembari!"
Ja vielä (lummilapselleen Antille tämän ihmetellessä Kummi-Pappansa ryyppäämistä)
: "Ja maistakin siekin pikku Antti, mutta älä paljo maista." (Neuvo, joka
on varmasti jäänyt noudattamatta!)
Vanhemmalla
iällään Kummi-Pappa viljeli aina pyhän seuduissa viinaksia, silloin saattoi
hän olla äreäkin. Alumpana mainittu vanhaemäntä, nykyisin 88-vuotias Greta
Pakkala oli talossa palveluksessa 1860-luvun loppupuolella, ja hän muistaa isäntänsä
vieläkin hyvänä ja hauskana miehenä, joka kyllä jo silloinkin saattoi olla
kaupunkimatkojensa jälkeen "pikkuflitterissä".
Lapset.
Anders
Gustaf Granrothin ja Brita Greta Juhontytär Nosan avioliitosta syntyivät
seuraavat lapset:
1)
Gustaf, synt.
12.8.1847. Kuoli 27.20.1869 tapaturmaisesti. Ollessaan pellolla hautaamassa kiviä,
pyörahtikin muudan kivistä kuoppaan hänen päälleen ja vei häneltä hengen.
– "Senjälkeen ei kiviä enää haudattu minun muistiini", muisteli
tapausta tämän kirjoittajalle Johan Petter Granroth.
2)
Antti, synt.
1.10.1848. Hänestä tuonnempana.
3)
Brita Loviisa, synt.
6.12.1850. Kuoli 25.11.1881. Oli naimisissa Matti Herman Kuljun – myöhemmin
tunnetun Ruotimaan Hermannin – kanssa. Vihkiminen tapahtui 1874. Avioliitosta
syntyi kaksi lasta:
a.
Karl, synt.
16.4.1875, kuoli 13.10.1883 hukkumalla heikkojen jäiden aikana Keroputaaseen.
b.
Petter, synt.
9.8.1879, kuoli 29.4.1881.
Herman Kulju eli Ruotimaa – synt. 25.2.1848 – meni uusiin naimisiin 1888. Toinen vaimo Anna Brita Kulju l. Ruotimaa oli synt. 29.1.1851, ja kuoli 16.1.1927. Herman Ruotimaa kuoli 24.3.1929. Avioliitto oli lapseton.
4)
Johan
Petter, synt. 17.6.1853. Hänestä tuonnempana.
5)
Sofia Kristiina,
synt. 10.10.1857. Kuoli 12.2.1887. Vihitty 1885 Karl Gustaf Mäkilempeän l.
Laavan kanssa – synt. 25.4.1853, kuoli 23.2.1898. Avioliitto oli lapseton.
Miehen toinen vaimo oli Maria Fredika Katajamaa, synt. 3.6.1854, kuoli 2.6.1918,
vihityt 1888. Tästä avioliitosta syntyi poika,
a.
Kustaa Jalmar,
14.10.1890. Hänen vaimonsa Eliina Elisabeth Aho, synt. 21.8.1891, vihityt 1914,
muuttaneet 1925 Kemin maaseurakuntaan.
6) Karoliina, synt. 19.1.1859. Vihitty Johan Abraham Kuljun eli Mäki-Antin kanssa 1881. Muuttaneet Tornioon 1900. Kuollut 20.3.1910. Avioliitto oli lapseton. J. A. Mäki-Antti – synt. 20.7.1857 – on senjälkeen uusissa naimisissa Hilda Kallioniemen kanssa. Myöskin tämä avioliitto on lapseton.
VII.
– Antti Junes, vpi. – Maanviljelijä ja herastuomari.
Anders
Gustaf Granroth luovutti isännyyden talossaan n. v. 1877 pojallensa Antille. Hän
tahtoi kyllä jakaa tilan molempien elossa olevien poikiensa osalle, mutta
nuorempi Johan Petter ei tuntenut erikoisempaa vetoa maanviljelykseen. Hän oli
juuri noihin aikoihin mennyt naimisiin ja muutti sittemmin vakinaisesti asumaan
Tornioon.
Kauppasumma
oli 10,000mk, josta vuosittain oli suoritettava 600mk korkoa Anders Gustaf
Granrothin elinaikana. Sitäpaitsi saivat isovanhemmat vapaasti asua entisen päärakennuksen
tilalle pystytetyn rakennuksen rannanpuoleissa huoneissa, kuuluen heille myöskin
jokapäiväisenä saatavana 2 kannua (6 litraa) maitoa. – Muistetaan, että
vielä Mamman kuoltua Kummi-Pappa tarkasti piti kiinni tästä edustaan, vaikka
monasti esim. lehmien ummessa ollessa oli vaikeata suuren talouden takia koko
sanottua määrää hänelle toimittaa. Mutta hän ei antanut perään. hän
happanutti tai kirnusi itse kaiken ylijäämän ja möi voin Tornioon.
Kauppaa
seurasi paitsi taloa ja tilaa, irtaimisto kaikkinensa, 5-6 hevosta ja lopulle
parikymmentä lehmää.
Tällä
erää on minulle vielä ylivoimainen tehtävä edes osapuilleen luonnehtia
Antti Juneksen – maanviljelijän ja maalaistavarain kauppiaan, herastuomarin,
kuntansa ja koko Peräpohjolan luottamusmiehen – elämäntyötä. Muutamalla
sanalla ei voi tehdä kuin viitteitä sinnepäin.
"Pappa"
– niin kutsuivat häntä lapset ja lastenlapset, jopa Juneksen papaksi kyläläisetkin
– kuoli minun ollessa vasta 10-vuotiaana, joten hänen kuvansa minussa säilyy
sellaisena kuin se lapsenmuistiini on jäänyt. Sellaisena se on sitäkin
rakkaampi: samalla uljas ja hartaan vakava – kaukainen, mutta kuitenkin niin lähellä.
Kenenkään muisto – lukuunottamatta Äiti-vainajaani – ei ole minun elämäni
kulkua ja ponnistuksia elävöittänyt ja rohkaissut niin kuin "Papan"; ja
niin uskon laidan moneen muuhunkin nähden olevan.
Maanviljelys,
lohenpyynti, karjan- ja hevostenhoito, kaupanteko maalaistavaroilla kotona ja
maan eri markkinoilla, käräjäin- ja kestikievarinpito, meijerin hoito, pajan
pito ym. – siinä lyhyesti "Pappa" vainajan monipuolisen toimeliaisuuden
luettelointia. – "Tupa-Juhanan" pyhäkoulu ja rippikoulu olivat ainoat
koulut, jotka hänellä nuoruudessaan oli tilaisuus käydä. Mutta tavaton
tarmokkuus ja ihmeteltävä pystyväisyys korvasivat paljossa opillisen
sivistyksen. Kaikessa, mihin hän ryhtyi, hän täytti miehen mitan.
Markkinakäynnit
ulottuivat Kainuuseen, Raaheen, Ouluun, Kuopioon, Tampereelle ja aina
Viipuriinkin saakka. "Pappa" osti ja välitti hevosia, heinäpaaluja, lehmiä,
turkkeja, kenkiä, sukkia, villoja, sipulia ja mitä vain.
– Meijeriä pidettiin talossa vuosikymmenet ja myös omaa
"meijerskaa", joskinsiinä talon omatkin tyttäret olivat apulaisina (Hilda
Peräntie mm. kävi sitä varten Arpelan meijerissä opissa). Maitoa ostettiin
ympäristöstä ja voita vietiin hevoskuormittain aina Ouluun saakka. –
Karjanjalostustoimintaa harjoitti "Pappa" innolla P.S.K:n hyväksi. Hän
haki lehmiä Enontekiöstä ja Kittilästä ja kerran mm. Sodankylästä sonnin.
Kuljettaminen tapahtui usein lautoilla jokia pitkin. Myös etelästä tuotiin
karjaa. Matka kesti usein viikkokausia, kun karja täytyi ajaa suunnattomien
taipaleiden takaa paimentamalla.
Karjanäyttelyissä
sai Juneksen puhdas PSK:lainen karja usein palkintoja; mm. 1906 kunniapalkinnon
Kuopiossa.
Juneksen
talon laajojen maa- ja metsätiluksien lisäksi vuokrasi Antti Junes myöhemmin
rajallaan olevan kruununpuustellin, joka siitä lähtien on pysynyt suvun
hallinnossa. Nykyisin on siihen lunastusoikeuden saanut Niilo Palo. Puustellissa
oli viime vuosisadan alkupuolella komea kartano, jota asui kapteeni Lagerholma.
Talo paloi luultavasti 1840-luvulla.
Täydennykseksi
edelläolevaan julkaisen tässä vielä "Pohjolan Sanomissa" 1917 olleen
muistokirjoituksen Antti Junes vanhemmasta:
"Toinen
toisensa jälkeen tempaa säälimätön tuoni keskuudestamme odottamatta,
aavistamatta, keneltäkään lupaa kysymättä.
Nyt
on Antti Juneksen vuoro ja poissa on keskuudestamme mies, joka äskettäin vielä
reippaana ja samalla tyynenä talonpoikana askareitaan suoritti.
Antti
Junes oli syntynyt lokak. 1 p:nä 1848 Pietarsaaressa (?), josta hän siten
18-vuotiaana nuorukaisena (!) muutti Alatorniolle ryhtyen maanviljelijäksi. Ja
maa se tästä lähtien tuli hänen rakkautensa esineeksi: sille hän antoi
miehuutensa parhaat voimat, antoi kitsastelematta, säästämättä.
Ei
ollut hän tilaisuudessa opin tietä astumaan, mutta uutterana miehenä hän
itsekasvatuksen tietä hankki ne tiedot, mitkä koulu parempiosaisille saattoi
tarjota. Ja niinpä hänestä ennenpitkää varttui mies, jonka taitoa Peräpohjola
useamman kerran tuli tarvitsemaan. Ensin oma kunta työntää hänelle työn
toisensa jälkeen valiten hänet milloin lainamakasiinin johtokuntaan, milloin
kansakoulun johtokuntaan, milloin huoltapitämään kunnan osattomista, milloin
kutsuen hänet jäseneksi komiteaan toisensa jälkeen. Holliasiain järjestämistoimissa
sai hän huoltaa koko Peräpohjolan eduista; maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä
ollessaan noin puolitoistakymmentä vuotta sai hän olla järjestämässä sen
monia työsuunnitelmia ja siitä sitten toimeenpanemassa ja toteuttamassa. Ja
mieluista puuhaapa antoi myöskin olo hevosjalostusyhdistyksen liiton
johtokunnassa.
Monet
olivat ne toimet, joissa "vanhaa Junesta" tarvittiin ja pieni ei ole se työmäärä,
minkä hän elämänsä kestäessä ehti suorittaa. –Kevyet mullat eräälle
Peräpohjolan uutterimmalle pojalle."
Haaran
sukua.
Antti
Junes meni naimisiin 1873 talontyttären Maria Matilda Haaran kanssa Ruotsin
Karungista, Välikosken kylästä. Maria Haara oli syntynyt 30.11.1852. Hän oli
tummatukkainen, kooltaan keskimittainen ja lihavahko. Eniten muistuttaa hänen
ulkonäköään lapsista Hulda Palo. – Maria Matilda Haaralla oli kaikkiaan 7
veljeä ja sisarta. Eräs sisarista matkusti Amerikkaan ja lienee siellä
kuollut. Veljistä on 2 elossa – Iisakki Öystilä ja Pekka Fräki. Edellinen
asuu Ruotsin Nikkalassa. Hän muutti Haara-sukunimensä Sundbomiksi, mutta tuli
kuitenkin kutsutuksi Öystiläksi ostamansa talon mukaan. Hänen vaimonsa on
Suomesta Kivirannan kylästä (maanv. Oskari Hirstiön serkkuja). – Pekka Fräki
asuu syntymäkodissaan Haarassa. Hän nai Ruotsin Kukkolasta Fräkin talosta, ja
siitä hänen uusi nimensä. Mainittakoon, että hänen poikansa vaimo on
kotoisin Etelä-Suomesta, Toijalasta.
Tarkempia
tietoja tästä suvusta enempää kuin sen menneisyydestäkään ei ole
tilaisuus vielä tässä julkaista.
LAPSET
JA LASTENLAPSET.
1)
Antti,
synt. 6.7.1874. – Hänestä tuonnempana.
2)
Hilda, synt.
8.1.1877. Elää leskenä Alatorniolla. Mies agronomi Kaarlo Peräntie
Alatornion Vojakkalasta, synt. 26.6.1864, kuoli 3.2.1919. Vihityt 1900. Lapset:
a.
Kaarlo Martti, synt.
30.3.1901, kuoli 18.3.1919
b.
Kaarlo Viljo, synt.
14.8.1903.
c.
Kaarlo Tapio, synt.
7.3.1907.
d.
Vappu, synt.
28.4.1910, kuoli 3.3.1919.
3)
Hanna, synt.
5.10.1878, kuoli 18.10.1896
4)
Otto, synt.
11.9.1880. Vaimonsa Aina Onnia Pentinsaari Kemin maalaiskunnasta, synt.
29.7.1887, vihityt 1911. Asuvat Alatorniolla. Lapset:
a.
Aatto Antti Johannes,
synt.21.6.1912.
b.
Aarno Artturi
Johannes (kuollut)
c.
Ano Aatos Johannes,
synt. 22.3.1915.
d.
Aarno Artturi
Johannes, synt. 2.12.1916.
e.
Atte Aarne Johannes
(kuollut)
f.
Atte Aarne Johannes,
synt. 6.9.1921.
g.
Elsa Aino Marjatta,
synt.10.5.1925.
h.
Pekka Aulis Johannes,
synt. 3.1.1928.
5)
Hedvig, synt.
22.10.1881, kuollut 1927. Miehensä kansanopistonopettaja Antti Tattari
Kaukolasta (synt. 6.7.1868, aikaisemmasta avioliitosta lapset Viljo ja Lahja).
Vihityt 1904. Ainoa lapsi:
a.
Tauno, synt.
25.4.1907
6)
Hulda, synt.
16.2.1884. Miehensä maanviljelijä Antti Palo Karungin Kukkolasta, synt.
17.4.1882. Vihityt 1904. Asuvat Alatorniolla. Lapset:
a.
Niilo Antti,
synt.20.2.1906. Naimisissa Ottelia Frideborg Olofssonin kanssa Haaparannalta.
Vihityt 1930. Lapsi Helvi Kaarin, synt. 24.8.1930
b.
Teemu, synt.
20.6.1907.
c.
Helvi Hulda, synt.
23.9.1908.
d.
Pasi, synt.
21.2.1910, kuollut 26.3.1910.
e.
Teuvo, synt.
24.3.1912.
f.
Hilkka, synt.
8.1.1914.
g.
Heljä, synt.
4.1.1920.
7)
Erkki, synt.
17.4.1886. Hänen vaimonsa Lydia Vilhelmiina Linden, Kosken pitäjästä, T.l.
synt.20.5.1892, vihityt 1913 U.S.A:ssa. Asuvat Helsingissä. Lapset:
a.
Mirriam Margaret, synt. 2.1.1913.
b. Osmo Erik, synt. 9.5.1915.
c.
Otto Wikel, synt. 17.6.1923.
8)
Henny, synt.
1.12.1888. Miehensä, johtaja Taavi J. Leskinen Kuopiosta, synt. 15.7.1877.
Vihityt 1917. Asuvat Helsingissä. Lapset:
a.
Esko, synt.
26.8.1918.
b.
Eila, synt.
21.7.1920.
c.
Marja, synt.
12.8.1923.
9)
Janne, synt.
26.3.1891. Toimi Helsingissä.
VII.
– Johan Petter Granroth, kauppias.
Tornion
kaupungissa elää korkeasta iästään huolimatta pirteissä voimissa kauppias
Johan Petter Granroth – Anders Gustav Granrothin kolmas poika ja Antti Junes
vanhemman nuorempi veli. Syntyneenä 17.6.1853 hän siis piakkoin täyttää 80
vuotta.
Granrothin
Setä kertoo.
Käydessäni
hiljattain Torniossa, sain mieluisan ja muistettavan tilaisuuden pakinoida myöskin
Granrothin Sedän kanssa. Kammarissaan hän siellä istuskeli tilikirjojensa
ääressä, piippua poltellen, tupakkalaatikkoröykkiöt pöydällään. Oli
seinällä myöskin oravannahkoja ja yhtä ja toista, joilla Setä yhä vain
kauppaa käy. "Se on kaupanteko niin verissä" – sanoo hän itsekin –
"että kuolisisitä, jos se täytyisi heittää." Setä kertoilee sitten
kaupoistaan, kuinka hän mm. pitää tupakeissa kaupungin 13 kahvilaa ym. ja
lopuksi tokaisee, kun on hiukan menneitäkin muisteltu, ettei hänen muistiinsa
ole vielä ollut niin huonoa aikaa kuin mitä parhaillaan elämme.
Muutamia
muistiinpanoja Sedän omakohtaisista kertomiksista:
Ollessaan
16-vuotias hän osti Antti veljeltään hevosen 200 markalla. 100mk hän kykeni
heti maksamaan, mutta toinen puoli jäi velaksi. Hän läksi hevosineen Kainuun
markkinoille ja vaihtoi sen siellä ensin huonompaan, saaden siitä 150 kruunua
väliä. Väliraha teki jo siis enemmän kuin alkuperäinen ostohinta. Kun hän
lisäksi vaihtamastaan kopukasta onnistui saamaan 80 kruunua, sai hän siis
markkinoilta palattuaan hyvin maksetuksi velkansa ja ansaitsikin hyvänlaisesti.
Siitä se sitten kaupanteko alkuunsa läksi.
Poikasena
sai Johan Petter niinkuin muutkin Juneslaiset siihen ja paljon myöhempäänkin
aikaan olla lohenpyynnissä ja ajaa kestikievarikyytiä. 11-12 vuoden ikäisenä
muistaa hän eräällä kyytimatkalla Kemiin saaneensa ensi kerran käsiinsä
suomalaiset penninrahat. Siihen saakka oli käytössä kopekat.
Aakkoset
ja lukutaidon oppi Johan Petter, niinkuin koko Kivirannan senaikaiset nuoret,
Tupa-Juhannan luona. Tupa.Juhanna asui Rovanmäen laidassa ja oli tunnettu
koulumestari. Johan Petterillä oli koulutoverinaan Maiju Mäkiantti; muita
kouluikäisiä ei kylässä sinä talvena ollutkaan. Mainittakoon, että Maiju Mäkiantti,
joka lähes elämänsä ajan on palvellut Torniossa Åströmeillä, on näiden
muuttaessa paikkakunnalta asunut viime vuodet ja asuu edelleenkin kauppias
Granrothin naapurissa, veljensä Aapo Mäki-Antin luona.
Niinkuin
edellä jo on mainittu, ei Johan Petter ollut halukas kiinteästi maata viljelemään
eikä siis jäämään sukutalosta osille. Olipa hän nuorena miehenä jo
hautonut ulkomaillekin lähtöä, Norjaan kalastamaan, mutta se oli rauennut
vanhempien pakotuksesta, sillä hänelle ei annettu rahaa.
24-vuotiaana
meni Johan Petter Granroth naimisiin Edla Amanda Mäklinin kanssa, synt.
21.7.1854. Vuotta paria myöhemmin muuttivat he Tornion kaupunkiin, mistä
ostivat Ravanderin tontin, saman, joka edelleen on kauppias Granrothin hallussa
ja johon hän itse pystytti rakennukset. Kehä oli valmiina ostettu ja oli vänhän
ollut aikomusta pystyttää se Alatornion Särkinärään, missä Johan Petter
silloin omisti maata, mutta sen hän möi sittemmin Arvid Hurtigille.
Torniossa
on kauppias Granroth harjoittanut sekä sekatavara- että tukkukauppaa läpi
puolen vuosisadan. Aikoinaan oli hänen hallussaan jaala eli "paatti", jolla
hän kulki kauppamatkoilla Oulussa.
LAPSET
JA LASTENLAPSET:
Johan
Petter Granrothin ja Edla Amanda Mäklinin (kuollut
10.5.1918) avioliitosta oli kaksi lasta:
1)
Juho Israel, synt.
23.12.1878. Puoliso Anna Alina, o.s. Joensuu Raahesta, synt. 1.6.1881. Vihityt
1905. Toimessa Karlsborgin sahalla Ruotsissa. Lapset:
a.
Toini Emilia, synt.
15.1.1906 (kuollut)
b.
Elsa Alina, synt.
16.2.1907.
c.
Signe Elisabeth,
synt. 21.5.1908.
d.
Aarne Lennart, synt.
7.8.1911.
2)
Petter
Arvid, synt. 27.4.1880, kuollut tapaturmaisesti U.S.A:ssa 24.7.1913. Puoliso
Ellen Aurora, o.s. Nykänen, synt. 29.12.1881 Torniossa. Vihityt 1902. Uusissa
naimisissa työnjohtaja Frans Albert Nyströmin kanssa Kotkassa. – Lapset
Petter Arvid Granrothin ja Ellen Aurora Nykäsen avioliitosta:
a.
Kirsti Nanni, synt.
18.8.1903 Torniossa. Puoliso pankinjohtaja Isak Abiel Mäkitalo Ylitorniolta.
Vihityt 1925. Lapset:
i.
Kirsti Mirjami, synt. 2.5.1926.
ii.
Reino Iisakki, synt. 14.9.1927.
iii.
Risto Pekka, synt. 1.9.1929.
iv.
Veli Martti, synt. 21.10.1931
b.
Aili Heizel, synt.
9.9.1904 St. Louis'issa, Minn. U.S.A. Nykyisin Helsingissä.
c.
Maila Minerva, synt.
8.4.1906 Torniossa.
VIII.
Antti Junes – kunnallisneuvos, ministeri.
Niin
mielenkiintoista kuin olisikin edes lyhyesti käsitellä kaikkienkin suvun jäsenten
elämänvaiheita, täytyy se tällä kertaa jättää tekemättä. Rajoitun
seuraamaan ainoastaan vanhinta suvun jatkajaa, sen nykyistä päämiestä.
Koska
isällä ja pojalla oli sama nimi, tuli tietysti käytäntöön määritelmä
vanhempi ja nuorempi. Antti Junes – nuorempi siis sanoaksemme – meni
naimisiin 1896 Emma Charlotta Ekmanin kanssa Torniosta, synt. 24.1.1873. Aluksi
asuivat he Juneksen talossa, mutta ostivat 1897 Aappo Mäki-Antilta talon ja
tilan. Mäki-Antti muutti puolestaan ensin vuodeksi vuokralle Peräpohjolan
kansanopistolle ja sieltä lopullisesti asumaan Tornioon, missä hän uusiin
naimisiin menneenä yhä on kauppiaana ja leipomoliikkeen omistajana.
Myöskään
Antti Junes nuorempi ei ole saanut tilaisuutta koulujen käyntiin. Ensin hän
oli Raumolla kansakoulussa ja kävi sittemmin kansanopiston Limingassa. Kuntansa
asioiden hoitoon joutui Antti Junes nuorempi jo varhain, Peräpohjola on saanut
niinikään vuosikymmenien ajan nauttia hänen töittensä tuloksista ja
viimeksi on hän suorittanut palvelustaan koko maan hyväksi, tietysti
kotimaakuntansa edustajana sen parasta katsoen. – Pitkät ajat on
kunnallisneuvos Junes ollut Alatornion valtuuston jäsenenä ja n.20 vuoden ajan
Alatornion kunnallislautakunnan esimiehenä. Peräpohjolan maanviljelysseuran
toimintaan on hän ottanut osaa vuodesta 1918, ollen sekä johtokunnan jäsenenä
että seuran esimiehenä, joka yhä edelleen on. Vuosikymmenen ajan on hän
ollut sen puheenjohtajana. Eduskuntaan valittiin Junes ensi kerran vuosiksi
1910-1914 ja jälleen 1919, josta lähtien hän joka vaaleissa on tullut
valituksi. V. 1925 sai Junes kunnallisneuvoksen arvon. Vv. 1929-1930 kuului hän
Kyösti Kallion hallitukseen apulaismaataluosministerinä.
Eduskuntaan
on Antti Junes valittu maalaisliiton listoilta. Maalaisliittolaisuus onkin
Alatorniolla, niinkuin koko Peräpohjolassa, ylivoimainen valtapuolue. V:n 1929
vaaleissa esim. olivat äänestyksen tulokset: maalaisliitto 1,211, kommunistit
712, sos. dem. 170, kokoomuspuolue 69 ja edistus 61.
Antti
Juneksen 50-vuotispäivänä kirjoitti Pohjolan Sanomat hänestä mm. seuraavaa:
"Vaikkei
Junes ole puoluemies sanan tavallisessa merkityksessä, liittyi hän
maalaisliiton kannattajiin heti kun tämä puolue perustettiin. – Ed. Junes on
laajakatseinen persoonallisuus eduskuntatyössään. Hän suhtautuu toisin
ajatteleviinkin tavalla, joka ei voi olla herättämättä kunnioitusta ja
arvonantoa. Junes ei ole takertunut itsepäisesti nurkkakunta-asiain
harrastajaksi, hän tuntee maan asioita laajemmalti ja siten hän on voinut
suurten, koko isänmaan menestymiselle tärkeitten kysymysten onnelliseen
ratkaisuunsa saamiseksi tehokkaasti vaikuttaa."
Lapset:
Kunnallisneuvos
Antti Juneksen ja Emma Charlotta Ekmanin avioliitosta ovat syntyneet seuraavat
lapset:
1)
Pentti Antero, synt.
25.7.1897. Hänestä tuonnempana.
2)
Martta Emilia, synt.
23.2.1899, kuoli 2.10.1926.
3)
Naimi Matilda, synt.
13.2.1900.
4)
Lauri Johannes, synt.
13.2.1902.
5)
Mauno, kuollut
2-vuotiaana.
6)
Hulda Ester, synt,
21.7.1906
7)
Leevi Pietari, synt.
27.2.1908.
8)
Vilho Olavi, synt.
6.4.1910.
9)
Maila Maria, synt.
12.7.1912.
IX.
Pentti Antero Junes – maatalousteknikko.
Pentti
Antero Antinpoika Junes, synt. 25.7.1897, vihittiin 1925 opettajatar Elin Elvira
Lönnqvistin kanssa Helsingin pitäjästä, synt. 13.1.1898. V. 1918 otti Pentti
Junes osaa vapaustaisteluun, haavoittuen. Lueskeltuaan maatalousalaa, hän ensi
vuodet naimisiin menonsa jälkeen hoiti Helsingin pitäjässä Vantaankylässä
vaimonsa kotitilaa, mutta asuu nykyisin Alatorniolla, toimien Peräpohjolan
maanviljelysseuran palveluksessa maatalousteknikkona.
Oulun
kappalaisesta Benedictus eli Pentti Granrothista lukien ovat Pentti Juneksen ja
hänen puolisonsa Elli Lönnqvistin lapset jo kymmenettä sukupolvea:
1)
Antti Pellervo, synt.
30.3.1925.
2)
Pirkko Tellervo,
synt. 4.12.1928.
Loppusanat.
Kirjeenvaihto osoitettakoon koko ensi vuoden - 1932 - ajan osoitteella: Helsinki, Museonkatu 9. B. 21, Jukka Junes. Häneltä myöskin saa näiden - noin sataan nousevan - vapaakappaleen lisäksi tilata tätä vihkosta, jos jollakin siihen halua ja tarvetta on. Näistä tilatuista kappaleista olen kuitenkin pakoitettu suuriin nousevien kustannusten peittämiseksi perimään Smk. 10:-, jota paitsi postimaksu on mukaan liitettävä.
T. T.